Artikkelikuva: Taina Renkola Uusin kirjani – ja samalla uusi aluevaltaus – narratiivinen tietokirja Silloinkin valo voitti on ilmestynyt. Kirjaa voi tilata Aikashopista, ja virallisia julkkareita vietetään Juhannuskonferensissa Keuruulla pe 21.6. juhlateltassa (raamattutunnilla) klo 16.30-17.30. Tilaisuus on kaikille avoin, joten olet sydämellisesti tervetullut paikalle.  Kenties kaikkein parhain tapa kuvata kirjani sisältöä takakansitekstin lisäksi on kirjan johdannosta […]

Uusin kirjani on nyt vihdoinkin tullut uunista ulos ja eipä siinä mennytkään kuin seitsemän vuotta. Edellinen teoshan julkaistiin vuonna 2016 – kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet kysellä ja odottaa! Se rohkaisee suuresti. Ajattelin tässä kirjoituksessa avata joitakin kirjani pääteemoja kuten tapanani on yleensä ollutkin uuden kirjan julkaisun yhteydessä.  Ennen varsinaiseen asiaan menemistä ilmoitan tätäkin

Olin kyllä noteerannut Barbie-elokuvan mainokset, joita some syötti fiideihini, mutta en kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota, enkä ollut menossa katsomaan tätä elokuvaa. Muutin kuitenkin mieleni ja menin, koska niin moni tuttu kävi katsomassa ja kertoi, että se sisältää filosofista ja yhteiskunnallista pohdintaa. Nyt elokuvan katsottuani voin vahvistaa, että näin on, ja lisäisin, että elokuvassa käsitellään kristinuskollekin

”Eikö kommunikaatioteknologiassa — somessa, puhelimissa jne. — ole mielestäsi mitään hyvää?” minulta on kysytty muutamaankin otteeseen. Ja lisäksi: ”Miksi uskovaisen pitäisi vastustaa tätä kehitystä, kohta maailma on muuttunut niin, ettei entistä ole ja sitten myöhemmin katsotaan taakse päin ja nauretaan! Ei ole hyvä, että meidät uskovaiset tunnetaan vastustuksesta”. Ymmärrän yskän: pessimistinen ja varoittava lähestymistapani saa

*Kirjoitin tästä aiheesta lyhyen kolumnin lokakuun Hyvä Sanomaan, ja minua jäi harmittamaan, että kolumnista tuli niin lyhyt. Tämä on siis pieni laajennus kyseiseen tekstiin. Lisäksi tänä viikonloppuna inspiroi George Orwellin ”Vuonna 1984”, ja Sarah Williamsin luento ”Cultural Stories”, joka löytyy täältä. Kuka minä olen? Tätä kysymystä taitavat pohtia kaikki, ja joillekin tästä kysymyksestä tulee piinaava

Kuten kaikki puheitani kuunnelleet ja tekstejäni lukeneet tietävät, ihmiskeho on minulle suuri kiinnostuksen kohde, ja nimenomaan teologisesta näkökulmasta. Kehoon linkittyvät myös kysymykset ihmisyydestä ja minuudesta. Luin maaliskuussa Candida R. Mossin teoksen ”Divine Bodies: Resurrecting Perfection in the New Testament and Early Christianity” ja olen siitä saakka pohdiskellut, miten ja milloin tiivistäisin kirjan sisältöä ja omia

Niin kuuntelin minäkin Antti Tuiskun uuden albumin ja päätin rustata ajatukset ihan ruudulle asti. Tieni Tuiskun uuden musiikin luo kävi sen kautta, että helluntaipiireissä alettiin kuhista tästä uutukaisesta ja reaktiot kävivät (ja käyvät nyt tälläkin hetkellä) puolesta ja vastaan. Sääli sinänsä, että kuten kaikki muutkin nykymaailman ilmiöt ja niiden aiheuttamat tunnereaktiot, tästä tuskin jää pysyvää

Minä olen kasvanut keittiöpsykologisoinnissa ja analysoinnissa. Nyt en tarkoita kotioloja, vaan sitä ympäristön luomaa laajempaa tilaa ja ilmapiiriä, jossa kaikelle tapahtuneelle ja ei-tapahtuneelle löytyy psykologinen selitys tai selitysvaihtoehtoja. Uskon, että moni muukin ikäiseni voi allekirjoittaa että on kasvanut tässä samassa ilmapiirissä. Meistä kaikista tuli jossakin vaiheessa psykologeja, kuraattoreja ja parantajia, mestarianalysoijia, joiden käsissä diagnoosit syntyvät