Eilen juhlittiin kirjan virallista julkaisemispäivää. Edelliset kirjat on julkaistu jossakin hieman suuremmassa tapahtumassa, mutta tällä kertaa pidin sellaiset juhlat, joihin kutsuin perheen ja ystäviä. Tilaisuus kuitenkin kuvattiin Periscopeen, joten sitä pääsi seurailemaan netin kautta.
Kaiken kaikkiaan ilta oli aivan ihana ja väkeä oli paikalla reilu kolmekymmentä henkeä. Koko viikko on ollut stressiä ja hyvin monien erilaisten asioiden hoitamista, ja vaikka juhlat jännittivät ja oli paljon muistettavaa, en olisi voinut toivoa parempaa iltaa. Tilaisuus pidettiin Keuruulla Ison Kirjan kampuksella Sicaféssa, pienessä ja tunnelmallisessa kahvilassa. Mieheni Janne juonsi tilaisuuden, ja ohjelmassa oli mahtavaa musiikkia, talk show-tyylinen haastattelu, kakkua ja yhdessäoloa. Musiikista vastasivat hyvät ystäväni, jotka vetivät niin hyvän setin, että se ansaitsee aivan omat kiitoksensa. Markus Mäenpää, hänkin todella hyvä ystäväni ja luottolukijani, haastatteli minua haastatteluosiossa.
En ollut ajatellut, että vieraat toisivat lahjoja, mutta sain silti paljon kauniita kukkia ja myös kirjan, kengät, syötävää (mm. paahdettuja härkäpapuja) ja muuta mukavaa. Edelleen kaikille mukanaolleille: KIITOS! Olen kiitollinen, kun saan tuntea niin paljon ihania ja persoonallisia ihmisiä.
Illan ohjelmaan kuului tietenkin upouuden kirjatrailerin katsominen. Kirjatraileri oli itselleni ensimmäinen ja se oli, ja on edelleen, jännittävä kokeilu. Kun sitä lähdettiin suunnittelemaan, olo oli samaan aikaan epävarma ja varma. Kirjatrailerit eivät ole Suomessa vielä kovin suosittuja, joten en oikein tiennyt, että mihin tässä lähdettiin mukaan. Olin kuitenkin jo alusta asti tarkka ja pohdin, minkälaista videota haen. Tiesin oikeastaan heti, kenet haluan tuon projektin toteuttajaksi. Olen katsellut ja ihaillut Henri Saranpään videoita parin viimeisen vuoden aikana, joten päätin ottaa Henriin yhteyttä. Ei ole tarvinnut katua! Me puhuimme heti alusta saakka siitä, että trailerissa keskityttäisiin ennen kaikkea tunnelmaan ja siihen, että siitä tulee taidokas, kaunis ja vaikuttava visuaalisesti. Mitään juonitiivistelmää en halunnut, enkä myöskään puhetta. Lopputulos puhukoon puolestaan! (Kirjatraileri näkyy, kun klikkaa etusivulle ja skrollaa aivan pikkuisen osioita alaspäin.) Nyt sitten nähdään, miten traileri otetaan vastaan ja miten se leviää. Kiitosta ja ihailua se on jo kovasti saanut 🙂
Luulisin, että monia kiinnostaa, mikä fiilis minulla on nyt, kun kirja on julkaistu (ainakin sitä on kyselty kovasti eilen ja tänään). Fiilis on tänään rento ja hyvä! Vielä eilen olin aika jännittynyt ja stressasin kirjan vastaanottoa, mutta nyt olo on onnellinen, ei stressaa eikä tunnu tyhjältä. Ainakaan vielä. Olen katsellut saamiani kukkia ja iloinnut, syönyt hyvää ruokaa ja löhönnyt sohvalla.
<3: Sara