Orjuus 2000-luvulla

Posted by | No Tags | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Orjuus 2000-luvulla

Tänään on pitkäperjantai ja mielessä pyörii monia asioita. Ensiksikin kiitollisuus. Olen kiitollinen ja tyytyväinen elämääni, joka ei ole limusiinilla ajelua, paksu kukkaro tai riidaton ja helppo avioliitto. Mutta minulla on enemmän kuin koskaan ajattelin, että minulla voisi olla: olen elossa, en ole masentunut, elämässäni on perhe ja ihmisiä, jotka rakastavat ja hyväksyvät minut ja joita saan rakastaa takaisin. Näiden lisäksi elämässäni on paljon muutakin, mutta niitä on turha luetella, koska ne ovat pelkkää bonusta, eivätkä ne ole yhtä tärkeitä kuin nämä asiat. Pääsiäinen on siis aika, jolloin pysähdyn miettimään, mitä olen saanut Häneltä, jota tällä viikolla juhlitaan.

 

Samaan aikaan oma onni ja tyytyväisyys kuitenkin saavat minut ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä, joilla ei ole elämässään juuri mitään: ei ole rakkautta, ei perhettä, kotia tai ruokaa. Ja mietin, että pelastuinko minä vain siksi, että voin istahtaa omalle sohvalleni, katsoa kukkia, jotka mieheni on minulle ostanut ja unohtaa kaiken muun. Unohtaa esimerkiksi itseni, se, joka olin, ja sen, mistä tulen. Samaan aikaan olen älyttömän kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut, mutta silmiä on vaikea enää tässä vaiheessa sulkea, kun maailman pahuus on nähtävissä, kun vain avaa tietokoneen tai telkkarin. Mitä syvemmin käsitän onnen, sitä syvemmäksi tulee kipu siitä, että on liikaa ihmisiä, joita kohdellaan kaltoin.

 

Olen lukenut tällä viikolla ihmiskaupasta kertovaa kirjaa, koska teen sellaisesta erääseen lehteen arviota. En aio ruotia kirjaa sinänsä tässä sen kummemmin, vaan haluan keskittyä enemminkin niihin ajatuksiin, joita se on minut saanut ajattelemaan. Kirja on ollut itse asiassa kamalaa luettavaa ja ajateltavaa, mutta onneksi olen lukenut ja ajatellut. En halua olla ajattelematta näitä kärsiviä ihmisiä vain siksi, että haluan oloni olevan mukava tai koska en halua, että heidän hätänsä koskettaa ja saa minut ehkä jopa itkemään. Ehkä jopa muuttamaan elämäntapojani.

 

IMG_3086

 

 

Nykyään on paljon tietoa siitä, että monet marketista ostamamme tuotteet on saatettu tuottaa kyseenalaisissa olosuhteissa, esimerkiksi huonossa työympäristössä, liian pienillä palkoilla ja liian suurilla tuntimäärillä. Tätä kutsutaan työperäiseksi ihmiskaupaksi, mutta sitä voisi sanoa myös orjuudeksi. Sekään ei ole enää salaisuus, että älytön osa esimerkiksi vaatteista tuotetaan tehtailla, joissa on lapsia töissä. Lasten saattaa olla pakko olla töissä, koska voi olla, että köyhällä perheellä ei ole muuta vaihtoehtoa. Äiti saattaa olla sairas ja isä poissa, ja lapsen on oltava se, joka elättää perhettä. Ongelma on, että usein palkat ovat hyvin minimaalisia ja tuntimäärät niin kovia, ettei aikaa jää koululle. Kun ihmisellä ei ole koulutusta, vaarana on jäädä hyvin heikkoon asemaan, koska koulutuksella saisi töitä. Jotkut kouluttamattomat päätyvät prostituoiduiksi ja sellaisiin paikkoihin, jossa heitä pahoinpidellään, raiskataan, häväistään ja alennetaan monilla muilla tavoilla.

 

Haastattelin joitakin viikkoja sitten Store of Hope -kaupan perustajaa Eeva Valopaasia (juttu tulossa KY-lehden huhtikuun numeroon). Eevan kauppa myy eettisesti valmistettuja tuotteita, mm. koruja, huiveja ja kahvia. Minut pysäytti se, kun Eeva selitti, kuinka koulutus ja opitut taidot ovat asioita, joita ei voi varastaa ja jotka ovat äärettömän tärkeitä, kun puhumme esimerkiksi köyhien maiden ihmisistä — myös auttamisesta. Kun ihmisellä on taitoja, hän voi mennä töihin, saada rahaa ja elättää itsensä. Monissa maissa, joissa naisilla on todella huono asema, tällainen vaikuttaa elämään hyvin paljon, myös itsetuntoon. Tämä saattaa tuntua suomalaisesta hyvinvointivaltion kasvatista kummalliselta ja vieraalta, koska koulutus on meille itsestäänselvyys. Se, mistä me suomalaiset keskustelemme nyt, on että onko työ sittenkään elämän tarkoitus ja me vaihtelemme ammatteja, kun kyllästymme edelliseen. Toisaalla keskustellaan siitä, miten edes voisi päästä johonkin kouluttautumaan ja saada töitä.

 

Kun ostamme tuotteita, jotka on tehty kyseenalaisissa olosuhteissa, edesautamme sitä, että tuollainen toiminta vain kasvaa. Asiat eivät muutu. Minun mukavuudestani maksaa joku toinen kauhean hinnan. Mitä halvempi tuote, sitä heikompi se on todennäköisesti laadultaan, ja samoin se on mitä todennäköisemmin tehty riistämällä. Kun ostetaan tuotteita, jotka eivät kestä, niitä on tehtävä aina vain enemmän, koska ostaminen kiihtyy; halpaa ostetaan paljon, nopeasti rikkimenevä heitetään roskiin ja ostetaan uutta, jos nyt edes odotetaan, että edellinen menee rikki. Tuotteen tekijä ei saa tekemästään työstä todennäköisesti juuri mitään. Pysäyttävintä tässä on se, että nämä työntekijät ovat ihmisiä, joilla on perhe. He eivät ole koneita tai roskaa, vaan ihmisiä niin kuin mekin. He haluavat tehdä työtä, elättää itsensä ja perheensä niin kuin mekin. Mikäli he ovat köyhiltä alueilta, heidän perheyhteisössään on sairaita, joita he auttavat vähillä rahoillaan. Köyhyys ei ole pelkkää köyhyyttä, vaan se tuo monesti mukanaan esim. sairauksia, joita ei ole varaa hoitaa, kuolemaa, väkivaltaa ja epätoivoa. Köyhyydessä elävät ihmiset voivat harvoin valita. He ovat tästä syystä helppoja saaliita myös seksiperäiselle ihmiskaupalle, ja heitä huijataan ja pakotetaan mm. bordelleihin töihin, jossa he joutuvat kokea kauheita asioita.

 

Seksin myyminen ei ole kovinkaan usein sitä, että kaksi ihmistä vain päättävät olla yhdessä ja toinen maksaa siitä, kuten me ehkä haluamme ajatella. Se ei ole aina sitä, että tavataan baarissa ja toinen päättää tarjota seksiseuraa rahasta, jotta saisi ostettua huomena uuden Guccin laukun. Se on liian usein järjestäytynyttä rikollisuutta, huijausta, petosta ja väkivaltaa. Myöskään pornoelokuvat, joita suuri osa ihmisistä katsoo, eivät ole aina vain sitä, että nuoret tytöt ovat lähteneet suureen kaupunkiin hakemaan parempipalkkaisia töitä ja luxus-elämää ja valinneet mennä näihin elokuviin. Niihin liittyy ihmisten hyväksikäyttöä, lasten hyväksikäyttöä, raiskaamista, petoksia ja pakottamista.

 

Kun näemme kerjäläisiä ulkomailla kaduilla, me ajattelemme usein, että jos annamme rahaa, ne menevät kuitenkin jollekin toiselle. Jollekin, joka on napannut tuon lapsen tai nuoren, ja pakottanut hänet kerjäämään. Haluaisimme antaa rahaa niille lapsille, mutta uskomme, että joku muu kerää rahat. Entä prostituutio tai porno? Usein siellä käy juuri samoin.

 

IMG_0530

 

Ymmärrän, että tämä on paksua ja ahdistavaa tekstiä. Ymmärrän myös sen, että yksi ihminen ei voi pelastaa maailmaa. Tarkoitus ei ole sälyttää koko maailman tuskaa yhden ihmisen harteille, mutta samalla toivon, että tämä ahdistaisi meitä edes vähän. Sillä tavalla siis, että ajattelisimme enemmän näitä asioita. Tiedän, että me elämme yhteiskunnassa, jossa kenenkään ei saa puuttua mihinkään eikä kenenkään omiin, yksityisiin asioihin, kuten ruokaan, kuluttamiseen tai vaikkapa pornon katsomiseen. Mutta jos maailmassa on orjuutta enemmän kuin koskaan, silloin pitää toimia ja näistä on puhuttava silläkin uhalla, että joku suuttuu.

 

Suuri oivallus itselleni oli jossakin vaiheessa se, kun ymmärsin, että minulla on varaa valita, mitä teen rahoillani ja ajallani. Voin itse asiassa vaikuttaa varoillani ja kulutuksellani niihin, joilla ei ole rahaa eikä vapautta valita.

 

Myönnän, että tämä on itselleni aika tunteisiin menevä aihe, etenkin seksiperäinen ihmiskauppa. Olen lukenut, että iso osa seksiperäiseen ihmiskauppaan päätyvistä tytöistä on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja että todella iso osa ihmiskaupasta tapahtuu Euroopassa. Joku voi ajatella, että olen ylitunteellinen tai -empaattinen, mutta en voi olla ajattelematta, että se tyttö, joka tällä sekunnilla raiskataan jossakin päin Eurooppaa tai se tyttö bordellissa, joka juuri sai tietää olevansa raskaana ja hän tietää, että parittajat ottavat häneltä lapsen heti syntymisen jälkeen pois, voisi olla minä.

 

Haluan tässä vaiheessa sanoa, että tätä postausta ei ole ollut helppo kirjoittaa. Olen halunnut kirjoittaa näistä asioista, mutta olen pohtinut miten. Välillä ajattelin, että kirjoitanko ollenkaan. Sitten mietin, että mitä ihmettä. Tähänkö on tultu? Nytkö pitää siis valita tarkkaan, että voiko kirjoittaa siitä, että meidän hyvinvoivien ihmisten tulisi tehdä jotakin nykypäivän orjuuden pysäyttämiseksi? Samalla kun ajattelemme, että menneiden aikojen orjuuden hyväksyneiden ihmisten ajattelu on käsittämätöntä (”miksi he eivät lopettaneet sitä heti?”), elämme yhteiskunnassa, jossa me itse asiassa emme voi puhua nykypäivän orjuudesta ilman, että joku suuttuu.

 

Rauhallista ja syvällisten ajatusten täyttämää pääsiäistä!

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.