Kirjoittaminen on aina henkilökohtaista. Se on sitä, vaikka ei itsestään kirjoittaisikaan, koska teksti on omaa: minun sanani, mielikuvitukseni, ajatuksenjuoksuni ja etenkin valintani, koska kirjoittaminen on valintoja. Jo tekstin alussa joutuu tehdä valintoja, jotka luovat tarinalle pelisäännöt.

Ja koska kirjoittaminen on henkilökohtaista, se pelottaa. Ei siihen yleisöä tarvita, jotta menee jumiin, vaan monet kirjoittamista rakastavat menevät lukkoon jo kaivaessaan kynää piirongin laatikosta. Mikä siinä onkaan niin vietävän pelottavaa kirjoittaa vaikka vaan itselleen?

Epäonnistumisen pelko ainakin. On ihmisiä, jotka eivät halua epäonnistua, vaikka kukaan ei näkisikään, ja kirjoittaminen kysyy rohkeutta. Itsekriittisyys saa lukkoon ja tyhjä paperi on tyhjä viikkoja, vuosiakin. Lauseiden olisi oltava täydellisiä, olisi kirjoitettava niin kuin ei kukaan ennemmin, tai muutoin minusta ei tule koskaan mitään. Mutta kuka kirjoittaja oikeasti kirjoittaa siltä istumalta täydellistä, samantien julkaisuvalmista tekstiä? On toki niitäkin päiviä — tai paremmin sanottuna hetkiä — jolloin teksti onnistuu kerrasta. Usein kyseessä on kuitenkin pelkkä tekstinpätkä, jota joko tulee tai ei tule käytettyä jossain suuremmassa kokonaisuudessa vielä joskus. Ei kukaan istu alas ja päätä kirjoittaa menestysromaania. Se ei siis mene niin, että kirjailija hiipii hämyiseen, hieman pölyiseen toimistoonsa, jossa on vanha ja nariseva puulattia, ja sytytä kynttilää, istahda mukavalle nojatuolille tuottaakseen tuosta noin valmiin tekstin. Näin ei tehdä varsinkaan romaania. Kirjan kirjoittaminen on prosessi, joka kestää usein vuosia. Siinä erehdytään, käytetään runsaasti pyyhekumia, kokeillaan ja todetaan, ettei kokeilu olekaan hyvä, kokeillaan ja onnistutaan, vaihdetaan lukujen paikkaa, poistetaan ja lisäillään henkilöhahmoja, viilataan kieltä ja niin edelleen. Tämä on sekä työtä että huvia, eikä niitä ”erehtymisiä” pidä ottaa liian vakavasti, joskus ne ovat jopa tie johonkin hienoon, minne ei tulisi muuten päädyttyä.

Ei siis tarvitse olla täydellinen, ja mitä täydellinen edes tarkoittaa? Onko maailmassa muka kirjoittajia, joiden tekstejä kaikki rakastavat? Aina löytyy kriittisiä ääniä, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Ei kai meistä kukaan pidä kaikista lukemistaan kirjoista. Lisäksi jokainen kirjoittaja kirjoittaa paljon sellaista tekstiä, jota ei koskaan julkaista. Minulla on päiviä jolloin päätän, että tänään kirjoitan vain sellaista tekstiä, mitä ei tulla koskaan julkaisemaan enkä tule käyttämään sitä missään. Tai jonakin toisena päivänä päätän kirjoittaa suoranaista sontaa. Se tekee hyvää! Eihän kukaan jaksa elää jatkuvassa paineessa. Siispä: relataan! Kun kirjoittaa paljon, kyllä siellä harmaan hiekan seassa pari hurmaavan sinistä timanttiakin usein on.

On uskallettava kirjoittaa mieleentulevat ajatukset huolimatta siitä, ovatko ne tyhmiä vai ei. Ne ehtii korjata myöhemmin, jos siihen on edes tarvetta. Nyt on kuitenkin aika kirjoittaa, saada kynä kulkemaan ja kutsua ajatuksia, inspiraatiota ja saada aivot vireeseen. Mitä pahaa voi tapahtua, jos otat kynän käteen ja kirjoitat kymmenen minuuttia pelkkää tajunnanvirtaa, josta puolet sanoista on pelkkää ”kirjoitan kirjoitan kirjoitan” -rimpsun toistoa? Taivas on edelleen saman sävyinen, kaupasta saa keltaisia banaaneja ja mikä parhainta: sinä olet juuri kirjoittanut! Kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. Jos et keksi kirjoitettavaa, aloita vaikka tästä:

Kirjoita viisi minuuttia mieleentulevia ajatuksia ylös äläkä käytä pyyhekumia. Aloita lauseella ”Söin kerran…” ja jos kirjoittaminen meinaa pysähtyä, koska et keksi mitään, aloita lause uudelleen samalla ”söin kerran” -aloituksella. Sen jälkeen voit kirjoittaa vaikkapa kymmenen minuuttia ja kuvailla, mitä kaikkea vihreässä viidakossa on. Älä pysähdy, vaan tartu aina ensimmäiseen mieleentulevaan ajatukseen, koska se ei ole tyhmä ajatus. Alussa voi tuntua pelottavalta, mutta kun kirjoittaminen sujuu, tunne on mieletön!

Kuulostaa yksinkertaiselta, ja saattaa olla, että jonkun mielestä tällaisten kirjoitusharjoitusten tekeminen on tylsää, koska ne eivät päädy minnekään ja ne ovat ikään kuin vailla päämäärää. Kuten elämässä yleensäkin, kaikkea ei tarvitse tehdä hyödyksi, vaikka meidän hyötykulttuurimme niin käskisikin. Tällaisten kirjotusharjoitusten tarkoitus on saada kirjoittaminen käyntiin ja siinä nämä harjoitukset toimivat hyvin. Kokeile vaikka 😉 Ja muista, että nyt kirjoiteta Finlandia-voittajakirjaa, vaan nyt pidetään hauskaa.

Inspiroivaa viikonloppua!

<3: Sara