Minulla oli suunnitelmissa julkaista tällä viikolla eräs essee, mutta en vielä ehtinyt viilata sitä siihen kuntoon, että kehtaisin julkaista sen. Tästä syystä rupattelen sitten jotakin muuta.

Viikot ovat vierähtäneet älyttömän nopeasti. Kun katson olohuoneen ikkunasta ulos, näen kaikki ne tavarat, jotka peittyivät viime marras-joulukuussa lumen alle (en ehtinyt viedä niitä pois, kiire näemmä silloinkin). Kastelukannu, multasäkki, peltipurkki, yksi sheikkeri (juu, sheikkeri, kerron tämän silläkin uhalla, että kuulostan todella kummalliselta). Ja pienen pieni kasvimaa rehottaa rumana, pitäisi ilmeisesti vaihtaa mullat ja siistiä se. Eli: kevät on tullut! On valoa, on ruohoa, on mutaa, kuraa, rapaa, vettä, vesilammikoita, kiviä, hiekkaa ja paljas asvaltti. I-ha-naa!

Oma aikani on mennyt kirjoittamisen opintojen parissa sekä reissaamisessa. En välittänyt purkaa matkalaukkujani reissujen välissä, koska ne olisi pitänyt pakata heti uudestaan. Nyt nuo laukut on purettu. Olin siis muutamassa seurakunnassa puhumassa kirjoihini liittyvistä teemoista ja olen todella onnellinen, että nuo reissut tuli tehtyä. Tapasin uusia, upeita ihmisiä, ja sain viettää aikaa ystävien kanssa. Parasta antia oli se, että vierailuistani oli kuulemma paljon iloa ja puheeni rohkaisivat. Siihen tähtäsinkin : )

Tällä viikolla olen tehnyt viimeisiä viilailuja kirjoittajakurssin sisältöön, jonka pidän nyt tulevana viikonloppuna. Olen innostunut, enkä (onneksi) kovin stressaantunut. Tunnen kurssilaisista jokaisen – toiset paremmin, toisiin olen vasta saanut tutustua, ja myös tämä innostaa. Tiedän, että he ovat innostuneet kirjoittamisesta ja mikäpä sen hienompi tapa viettää viikonloppua, kuin kirjoittaa ja keskustella kirjoittajien kanssa!

Työskennelty on.

Kyseinen kirjoittajakurssi kuuluu aineopintoihini. Tarkoitus on suunnitella ja toteuttaa kurssi, joka sisältää 5-15 tuntia opetusta. Oppituntien suunnittelu on ollut mukavaa, ja kurssi on pakottanut tarkastelemaan omia käsityksiä opettamisesta ja nimenomaan käsityksiä kirjoittamisen opettamisesta. Olen pitänyt kirjoittajapajoja aikaisemminkin, mutta tämä on silti ollut mielenkiintoinen matka. Olen lueskellut opintosuunnitelmia ja kirjoittamisen opettamista käsittelevää kirjallisuutta. Mitään radikaaleja muutoksia en ole kokenut tämän prosessoinnin aikana, vaan enemmänkin olen kyennyt jäsentelemään omia ajatuksiani paremmin. Kun n. viisi vuotta sitten aloin opiskella kirjoittamista (olin ensimmäisen vuoden jälkeen kauan poissa, koska opiskelin teologiaa ja yhden vuoden olin töissäkin, mutta viime syksynä palasin takaisin), minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista kirjoittamisen opettaminen on tai millaista sen pitäisi olla. Kun aloitin toisen vuoden opintoni viime elokuussa, tajusin, että minulla oli jo aika paljon mielipiteitä kyseisestä asiasta.

Kirjoittamisen opetuksen vaatimukset vaihtelevat mielestäni jonkun verran sen mukaan, onko kurssi lyhytkurssi vai pidempi kurssi (ts. koulu). Lisäksi opetuksessa pitäisi ottaa huomioon opetetaanko ensimmäisen, toisen vai kolmannen vuoden oppilaita (kaikissa kouluissa ei tosin ole mahdollisuutta opiskella kolmea vuotta). Tiedän, että mielipiteeni saattavat muuttua tulevaisuudessa tämän asian osalta, mutta en usko, että kuitenkaan kovin radikaalisti. Sen jälkeen, kun olen alkanut opiskella tavalla tai toisella ihmisten opettamista, olen toki muuttunut ja saanut hyviä näkökulmia opettamiseen, mutta peruspohja on aikalailla sama. Kiteyttäisin sen näin: on olemassa taitoja ja arvoja, joita oppilaille kannattaa ja tulee välittää. Tämä sisältää ajatuksen siitä, että opetuksella on selkeä päämäärä. Jokaisella opettajalla on arvomaailma, jota he välittävät opetuksessaan tavalla tai toisella, ja myös ”minä en usko mihinkään” on yksi arvomaailma, joka huokuu opettajasta jatkuvasti. ”Kaikki vastaukset ovat oikeita” tai ”oppilas määrittelee itse, mikä on arvokasta” eivät mielestäni toimi käytännön tasolla kovinkaan loistavasti. Teoriassa varmaan kyllä, mutta käytännössä ei.

Taija Tuomisen uusimman kirjan (”Minusta tulee kirjailija”) takakansi.

Kun opetetaan ensimmäisen vuoden oppilaita, on tärkeää varustaa oppilaat työkalupakilla: tutustuttaa heidät kirjoittamisen välineisiin. Mitä enemmän välineitä, sitä enemmän mahdollisuuksia. Välineitä ovat mm. sanat, kielioppi, tekstilajit ja niiden piirteet, tieto erilaisista tekemisen tavoista ja kirjoittamisen prosessin vaiheista. Lisäksi on hyödyllistä kertoa kirjoittajatyypeistä, koska joitakin kirjoittajia helpottaa kategorisoida itsensä yhteen tai kahteen lokeroon itseymmärryksen vuoksi, ja kun ymmärtää itseään paremmin, ymmärtää myös tapansa työskennellä ja sitä kautta oman toiminnan ohjaaminen helpottuu. Kun tulee jumi tai ongelma, kykenee ymmärtämään mistä se johtuu ja se voidaan myös ratkaista.

En tarkoita sitä, että kirjoittaminen on kaavamaista step by step -toimintaa. Ei se aina ole. Mutta alkutaipaleella asioiden nimeäminen, itsestäänselvien asioiden jäsentäminen ja listaaminen sekä teknisten juttujen (kuten mm. tekstilajien ominaisuuksien, tyylin luomiseen ja kielioppiin liittyvien seikkojen) opettaminen avaa erilaiset mahdollisuudet opiskelijan eteen. Saa kokonaiskuvan siitä, miten tässä kentässä askarrellaan (tai voi askarrella) ja lisäksi, se vanha virsi, kun säännöt tunnetaan, niitä voidaan myös rikkoa taidokkaasti. Eli: mitä enemmän tietoa (mieluusti selkeästi jäsenneltyä sellaista), sitä enemmän oppilaalla on mahdollisuuksia toimia. Voisin lisätä vielä, että  mahdollisuuksia toimia nimenomaan tietoisesti.

En esimerkiksi itse tällä hetkellä toimi seuraavan prosessin mukaan: ideointi, hahmottelu/luonnostelu, tarkempi suunnitelma, eka versio jne. Tiedän, että jotkut romaanikirjailijat suunnittelevat hahmonsa tarkasti ennen kirjoittamaan ryhtymistä, ja jotkut tekevät valtavasti taustatyötä. Ensimmäisen romaanin kohdalla tein monet asiat aika oppikirjamaisesti, mutta toisen kanssa en. Enkä kolmannenkaan. Kaikkien romaanien kanssa olen toiminut eri tavalla, mutta minun on pakko todeta, että en olisi varmaan koskaan kirjoittanut ensimmäistä romaania, ellei minulle olisi tarjottu jotakin mahdollista ”kaavaa” (kättä pidempää), jota lähteä noudattamaan. Tein ensin synopsiksen, loin henkilöhahmoja, kirjoitin erilaisia kuvauksia ympäristöstä, henkilöistä, dialogi-otteita, jännitteisiä kohtauksia jne. Vasta tämän jälkeen lähdin kirjoittamaan, ja yllätyksekseni totesin, että sehän lähti sujumaan harvinaisen hyvin. Toisen romaanin kohdalla en suunnitellut tai työskennellyt noin järjestelmällisesti, mutta sekin lähti sujumaan.

Viikonlopun lukemismatskuja : )

Toisen vuoden opiskelijat voivat perusasioiden sijaan keskittyä enemmän oman tyylin hiomiseen ja kokeilla edelleen uusia juttuja, joita he eivät ole vielä kokeilleet. Toisen vuoden opintojen aikana keskittyminen joihinkin asioihin on mielestäni jo helpompaa ja järkevämpää kuin ensimmäisenä vuotena.

Lyhytkursseista taas olisi paljonkin sanottavaa, mutta totean vain, että ne voivat joko keskittyä johonkin tiettyyn lajiin, esim. lyriikkaan tai romaaneihin, tai sitten tarjota maistiaisia sieltä täältä ja virittää kirjoittajat fiilikseen, jossa kynä kulkee. Itselläni on tällaisista kursseista hyviä kokemuksia, koska ne ovat yleensä tehokkaita paketteja, jotka innostavat niin, että tekisi mieli hyppiä ja juosta ympäriinsä ja tietenkin se tärkein: tekisi mieli kirjoittaa heti, välittömästi, paljon, kaikki, kaikkea, kaikesta.

Tulipas tästä nyt vahingossa opettavainen teksti. Hups. Mutta en silti deletoi tätä, vaan annan sen mennä. Toivottavasti joku saa tästä jotakin irti. : ) Ensi kerralla sitten se essee. Toivottavasti.

<3: Sara