Kiire tappaa kaiken

Posted by | No Tags | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kiire tappaa kaiken

Minä olin ajatellut, että en kirjoittanut viime vuonna kirjoittajakoulussa kovin paljon. Olin jopa hitusen pettynyt tekstisaldooni, mikä johtunee siitä, että laskin tekstisaldooni mukaan vain runot ja lyhytproosatekstit. Kun mukaan lasketaan aineopintojen esseet, kandintyö, lehtikirjoitukset, blogitekstit ja NMU:n muokkausnäpyttelyt, saldo on jo paljon lihavampi. Ja pakkohan se on uskoa, että olen kirjoittanut enemmän kuin normaalisti, nimittäin minulla on jännetuppitulehdus. Ranne on ollut kipeä 1,5 kuukautta ja kuvittelin sen johtuvan siitä, että ranne vääntyy kyykätessä ja raudat ovat olleet keväällä suht raskaita. No, kipeä ranne ei ole menoa haitannut kirjoittamisessa tai urheilussa. Ja onneksi tunnen taitavia ja auttavia ihmisiä, jotka osaavat auttaa tällaisissa vaivoissa.

 

Tiistai oli aurinkoinen ja minä olin tietysti heti ulkona nauttimassa upeasta säästä! :)

Tiistai oli aurinkoinen ja minä olin tietysti heti ulkona nauttimassa upeasta säästä! 🙂

 

Romaani nro 3:n asiat pyörivät mielessä vielä maanantaiaamuun, kunnes alan (taas) konkreettisiin tositoimiin. Suunnitelmat siitä miten toimin ja mitä + miten muokkaan ovat muotoutuneet aivoissani jo aika hyvin. Olen kävellyt ja ajatellut hiljaisuudessa. Ja olen muuten taas ymmärtänyt omista toimintatavoista uusia juttuja. Esimerkiksi sen, että kun rykäisen ensimmäisen version, ei ole hyvä asia pitää liian pitkää taukoa ennen muokkaustalkoita. Liian pitkä tauko on vuosi tai enemmän. Optimaalisinta olisi, että kirjoitan ensimmäisen version ja pidän 2 viikon tai 1 kuukauden tauon, jonka jälkeen muokkaus alkakoon.

 

Nythän tämän yksilön kanssa kävi niin, että kun idea tuli, oli pakko kirjoittaa. Kirjoitin rungon tälle kolmosromaanille silloin, kun kakkonen odotti vielä julkaisua. Kun olin saanut kolmosen rungon kasaan, jätin sen jonoon odottamaan muokkausvuoroaan, koska koin, että kakkonen on saatava ensin uunista ulos. Kakkosen kanssa menikin tovi, ja nyt kolmonen on odottanut jo liian kauan. Toivon todella paljon, että tämä kolmonen ilmestyisi ensi vuonna, ja että saisin kirjoittaa neljättä sitten joskus ensi vuonna tai sitä seuraavana, ja mielellään niin, että se on ainoa projekti, joka on silloin työn alla. Olen usein tehnyt monia asioita yhtä aikaa, mutta ei se ole hääviä ja kädenjälkikin on parempaa, kun on keskitytty kunnolla.  Tämän romaanin kanssa tulen todennäköisesti tarvitsemaan aikaa palautua viimeistelyrumbasta ja julkaisusta, joten en voi nyt kyllä laskea sen varaan, että uutta (neljättä) tarinaa pukkaisi välittömästi tämän kolmosen valmistuttua. Tajuan koko ajan paremmin, kuinka tässä kiireellisessä maailmassa on vain pakotettava itsensä pysähtymään (pysähtyminen on itselläni myös  kirjoittamisen rullaamisen ehto). Tila on raivattava itse. On suljettava tietokone, kännykkä ja muut vempeleet. On oltava “itsekkäästi” ei-sosiaalinen. Ja on myös järjesteltävä elämä niin, ettei se olisi täysin tukossa kaikenlaisesta toiminnasta. Kuten pappi minulle teininä sanoi: “Teillä on koko ajan kaikki toosat päällä niin eihän tässä voi Jumalaakaan kuulla”. Totta. Kun kaikki pauhaa, ei kuule kyllä yhtään mitään, ei edes itseään.

 

Huomaan itse, että menen heti mukaan kiireeseen ja toimintaan, jos on mahdollisuus, ja on jotenkin palkitsevaa kokea olevansa tehokas. Slow life on nyt kuitenkin tilauksessa tulevia vuosia varten. Eräässä haastattelussa, joka tulee seuraavien kuukausien sisällä, minulta kysyttiin, mitä haluan saavuttaa elämässä. Mietin tovin ja vastasin, että toivottavasti minut muistetaan kuolemani jälkeen siitä, että minulla oli aikaa sellaisille ihmisille, jotka sitä tarvitsivat. Ei niinkään siitä, mitä meriittejä saavutin ja kuinka sairastunut olin tehokkuuteen ja monessako palaverissa ehdin juosta. Ei. Haluan, että perheeni muistaa minut siitä, että jaksoin olla kärsivällinen, auttaa ja kuunnella. Että jaksoin rakastaa, enkä nyt tarkoita mitään yksityistä tunnetta, vaan tarkoitan sitä, miten katson toisia ja miten käyttäydyn. Haluan myös, että muut ihmiset muistavat minut siitä, että kohtelin perhettäni hyvin ja minulla riitti aikaa ja läsnäoloa muillekin.

 

IMG_3086

 

Tässä vaiheessa kesää ja elämää voisin listata muutaman asian, jotka ruokkivat omaa kirjoittamista:

– Levännyt, rentoutunut mieli, joka ei tärise stressistä tai ole tukossa viime aikaisista menoista/töistä

– Siisti työskentelytila

– Tyhjä lukujärjestys eikä liikaa sosiaalista elämää + sovittuja tapaamisia

– Kävely

– Ei televisiota, puhelinta tai muita vempaimia, jotka jostakin syystä ovat alkaneet ahdistaa minua enemmän kuin ennen

 

Huomaan kaipaavani kirjoittajaystäviä, joiden kanssa saa keskustella kirjoittamisesta ja kirjoista. Kaipaan myös palautetta, vaikka samaan aikaan koen, että tämä työn alla oleva romaani ei ole vielä valmis kommentoitavaksi. Parin viikon päästä se jo luultavasti on. Kyllä palaute on vaan tärkeää, ei siitä mihinkään pääse.

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.