Naisten asema ja johtajuus ovat tämän hetken kuuma puheenaihe helluntaipiireissä (keskustelu käy Naispastori-blogissa). Täytyy myöntää, että tietyllä tavalla koen olevani turvassa, koska olen niin kaukana Suomesta, vaikka seuraankin keskustelua tiiviisti. Keskustelu herättää tunteita myös minussa, ja mikäli joku on lukenut blogiani ja muita julkaistuja kirjoituksiani, ei liene epäselvää, mikä oma kantani on. Mutta miksi valittaa ja nostaa asia esille? Meidän 2000-luvun Suomessahan naiset saavat opiskella ja käydä töissä ja kaikki on suhteellisen tasa-arvoista. Ja meillä on kaikki hyvin: on ruokaa ja rahaa ja sossu. Jaksaako joku kermamunkkeja aamupalaksi syövä suomalainen vielä oikeasti jauhaa tästä asiasta, kaikkihan on niin hyvin?
Jaksaa. Ja kaikki ei ole aina niin hyvin. Tietyllä tavalla on todellakin lottovoitto syntyä suomalaiseksi naiseksi, mutta on hetkiä, kun olen pohtinut, että olisi ollut paljon parempi, jos olisin Saran sijaan Saku. Ja vaikka on ihmisiä, joita ei tunnu kiinnostavan, miltä naisista tuntuu ja tärkeämpää on keskustella teologisista pointeista ja puhua asioista mahdollisimman objektiivisesti (sekin on tärkeää!), kerron silti. Minua kun kiinnostaa toisten ihmisten tunteet ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä, jotka löytävät itsensä tästä tilanteesta. Te kiinnostatte minua. Te kiinnostatte Jeesusta.
Minulla on ollut omat kriisini tästä naisasiasta. On tullut itkettyä jos jokunen ämpärillinen aiheen tiimoilta, ja joskus kaikkein vaikeimpina hetkinä olen huutanut Jumalalle, että hän ei tiedä tästä kivusta mitään, koska hän on mies. On tuntunut, että olen yksin, eikä Jumalalla ole käsitystä mitä minun kipuni on.
Samoin olen ajatellut, että Jumala on epäreilu, koska Hän loi miehen samaksi sukupuoleksi kuin Hän itse on ja naisen täysin erilaiseksi. Alamaiseksi, kuten jotkut sanovat. Sellaiseksi, jossa tuntuu olevan olemuksellisesti jotakin vikaa ja halveksittavaa.
Mutta myöhemmin opin, että Jumala ei ole samanlainen sukupuolinen olento kuin me ihmiset olemme, eikä siis ole oikein käsittää Häntä sillä tavalla mieheksi, kuin miessukupuolen edustajat ovat. Siitä tuli kuitenkin toinen ongelma: jos Jumala on henkiolento, eihän Hän voi käsittää kipuani. Se oli ongelma, koska minulle vertaistuki on ollut aina tärkeää ja olen etsinyt sitä myös Jumalasta.
Kun joskus juttelin tästä ääneen, eräs tuttavani kysyi, että miksi Jumalan pitäisi kokea kaikki täysin samat tuskat kuin minun, jotta Hän voisi ymmärtää minua. Onko Jumalalla esimerkiksi pakko olla kuukautiset, jotta hän voi ymmärtää minua? Ja mielestäni tämä on hyvä kysymys. Tarvitseeko Jumalan kokea täysin samanlaista kipua kuin minun, jotta Hän ymmärtää? Ei. Mutta itse asiassa jostain syystä Jumala päätti tulla ihmiseksi ja kokea meidän kipumme. Hänen ei olisi ollut pakko, mutta hän tuli.
Kun huusin Jumalalle, että ”sinä et tiedä miltä tuntuu, kun pitäisi olla toisenlainen, aivan ytimiä myöten, eikä koskaan kelpaa!” itse asiassa uhittelin, että kipuni on suurempi kuin Hänen on koskaan ollut. Ajattelin, että Jumala ei vain ymmärrä, eikä ole kokenut missään mielessä samaa. Mutta ymmärsin, että olen väärässä. Erään kerran mykistyin, kun luin, kuinka Jeesus roikkui ristillä ja huusi ”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Nämä sanat ovat kuuluisat ja olin toki kuullut ja lukenut ne monet kerrat, mutta luulen, etten ollut koskaan pysähtynyt niiden äärelle — ainakaan tällä tavalla. Näiden sanojen lukeminen mykistää minut kerta toisensa jälkeen edelleen. Jeesus koki hylkäämisen.
Ja sehän minunkin kokemukseni naisena oli! Kun minä en riittänyt tai kelvannut, koin, että minut hylättiin. Hylkääminen on yksi ihmisen perustavanlaatuisimmista traumoista ja monien erilaisten väkivaltaisuuksien aiheuttama kokemus. Ja juuri se on se, minkä Jeesus kokee ristillä.
Jos me etsimme vertaistukea, löydämme sen tästä.
Ja vaikka Jeesus on kokenut äärimmäisen tuskan ja tehnyt äärimmäisen uhrauksen, sellaisen, jota me emme itse asiassa voi täysin käsittää, Hän ei vähättele kipuamme. Hänen kipunsa antaa meille perspektiiviä suhtautua arkipäivän ongelmiimme, mutta hän ei mennyt ristille sen vuoksi, että Hän voisi sanoa meille, että me valitamme turhasta. Me monet tunnolliset suomalaiset koemme aika ajoin huonoa omaatuntoa siitä, että meillä on asiat niin hyvin ja ajattelemme, että meillä ei ole oikeutta keskustella esimerkiksi siitä, millainen naisten rooli monissa seurakunnissa on. Sehän on vain pikkuseikka. Onhan monissa maissa nälänhätää ja pahempaa sortoa. Miksi emme siis keskittyisi tärkeämpiin asioihin kuten vaikkapa evankeliointiin tai kehitysyhteistyöhön?
Jumalalle ihminen on kuitenkin aina tärkeä. Evankeliumit tekevät selväksi sen, että Jeesuksella on aikaa pysähtyä yksilöiden äärelle sekä tunnustaa ihmisen henkilökohtaiset kivut ja tilanteet. Ja mitä tulee siihen, onko evankelioiminen tärkeämpää kuin naisten roolista ja tehtävästä puhuminen, niin Jumala on ollut aina kiinnostunut siitä, miten evankeliumia eletään todeksi. Se on paljon laajempi asia kuin auton ikkunasta huuteleminen ja lappujen liimaaminen tolppiin (”Käänny tai menet helvettiin, Jeesus tulee pian”) tai herätyskokoukset. Se, miten seurakunta elää, on elintärkeää. Seurakunnan arkipäivä julistaa Kristuksen työtä, koska olet mitä syöt ja teet mitä uskot. Toisin sanoen: se, mitä sisälläsi on, näkyy ulospäin. Siksi tällaisilla asioilla (käytöksellä ja teoilla) on merkitystä. Paavalille seurakunnan yhteinäisyys ja käytös ei ollut sivuseikka, vaan ykseys ja samanarvoisuus olivat evankeliumin ytimessä. Ei juutalaista, kreikkalaista, miestä, naista, orjaa tai vapaata, vaan kaikki yhdessä.
Kun Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, Hän teki heidät kummatkin kuvakseen. Tämäkään ei ole sivuseikka, kun pohdimme identiteettiä, miehen ja naisen rooleja sekä seurakunnassa että kotona ja sitä, miten nainen ei voi olla jotakin koska hän on olemuksellisesta jotakin — yleensä jotakin negatiivista. Väittelyissähän lopulta päädytään puhumaan siitä, millainen nainen on, mutta ei yleensä positiiviseen sävyyn ollenkaan. Kuinkahan moni on tullut vakavasti ajatelleeksi sitä, että nainenkin tosiaan on Jumalan kuva, eikä pelkästään mies.
On totta, että kun Jumala tuli ihmiseksi, Hän käveli maanpäällä miehenä ja kolminaisuudessa on nytkin Jeesus, jolla on miehen keho. Tälle on varmasti monia syitä, mutta edelleen: Kolmiyhteinen Jumala ei ole sillä tavalla mies, kuten me käsitämme miessukupuoliset ihmiset. Jumalahan ei ole sillä tavalla fyysinen olento kuten ihmiset ovat. Hän on isä, mutta toisaalta hän haluaa koota lapsensa siipiensä suojaan kuin kanaemo, hoivata ja rakastaa. Lopulta Jumala on mysteeri, josta yritämme ymmärtää edes pienen nurkan, mutta jota emme tule koskaan täysin käsittämään.
Naiset: Jeesuksen yksi nimi on Immanuel, joka tarkoittaa Jumala meidän kanssamme. Se on juuri sitä, mitä Jeesus tekee ja millainen Hän on. Haavoitetut naiset eivät ole yksin. On joku, joka jaksaa kuunnella, vaikka jankkaisimme kivussamme aina niitä samoja asioita. Joku joka ei kiirehdi päättämään tai korjaamaan lauseitamme, kiirehdi osoittamaan missä kohden olemme aivan varmasti väärässä ja missä asioissa tunnemme vääriä tunteita. Ei kiirehdi pikaparantamaan meitä, vaan istuu kanssamme, kuuntelee ja antaa meidän puhua.
Hän on kanssamme, kun me itkemme sitä, kuinka joku mies valittiin pastorin tehtävään meidän naisten sijaan, vaikka me olisimme saattaneet olla tuolle paikalle sopivampia, kuka tietää. Työnkuvaus ja lahjamme ainakin näyttivät kohtaavan täydellisesti, mutta koska kyseessä oli johtavan pastorin paikka, meitä ei siihen voitu ottaa. Hän on meidän kanssamme, kun joku ottaa jälleen puheeksi sen, miten naisten ei saisi herättää miehissä seksuaalisia, epäpuhtaita ajatuksia ja käyttää niin tiukkoja housuja ja korostaa meikillä kasvojemme kauniita piirteitä. Aivan kuin me olisimme vastuussa toisten ajatuksista ja aivan kuin meidän pitäisi kokea syyllisyyttä siitä, että Jumala, absoluuttinen kaunes, loi meistä kauniita ja hehkuvia, ja siitä, että uskallamme näyttää sen silloin tällöin, vaikka suurimmaksi osaksi usein ajattelemme, että meidän pitäisi vain piilottaa itsemme.
Hän on meidän kanssamme, kun se pariskunta, joka istuu kirkkosalin perällä, nousee ylös penkistä ja marssii ulos, kun he näkevät, että me jaamme ehtoollista tänä sunnuntaina. Kun me väsymme ja meistä sanotaan, että me olimme vain väärässä tehtävässä, miesten tehtävässä, ja siksi Jumala rankaisi meitä loppuunpalamisella ja masennuksella. Kun me yritämme onnistua niin paljon — joskus liikaa — koska usein meidän pitää yrittää miehiä enemmän, jotta voisimme ansaita paikkamme.
Jumala on meidän kanssamme ja Hän haluaa meille hyvää. Hän ei mene rikki meidän epäonnistumisistamme, eikä Hän odota meiltä täydellisyyttä. Hän ymmärtää meitä, Hän tuntee meidät. Hän on suunnitellut meidät ja tietää, mitä meissä on, Hän näkee lävitsemme ja ymmärtää meitä paremmin kuin me ymmärrämme itseämme. Immanuel.
Hän on molempien sukupuolten puolella. Myös meidän naisten.
<3: Sara
