Tosi-tv-heroiinista ja renessanssi-ihmisistä

Posted by | · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tosi-tv-heroiinista ja renessanssi-ihmisistä

Meinasin julkaista tänään yhden tekstin, jota olen työstänyt jo monta päivää ja jossa pohdin romaanin julkaisemiseen (ja kirjoittamiseen) liittyvää ahdistusta ja paineita. Mutta sitten tulikin aihe, josta ajattelin kirjoittaa ensin. Julkaisen tuon toisen vaikka seuraavaksi tämän jälkeen.

 

Olen katsonut vapaaottelua (UFC) viime päivinä hieman enemmän kuin yleensä vapaa-ajalla sen lisäksi, että olen viettänyt jonkun verran aikaa salilla kyykkäämässä. 😉 Lisäksi olin torstaina lehtihaastattelussa ja maanantaina tuli TV7:lla ohjelma, jossa olin vieraana. Uutta romaania on muokkailtu ja markkinointia suunniteltu. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen, että olen päätynyt tuumailemaan aika paljon nykyajan median touhua, kuluttajia ja ylipäänsä julkisuutta. Tällä hetkellä, kun eletään info- ja uutisähkyn aikaa, on mistä valita eikä kaikkea ole pakko lukea tai katsoa. Facebookissa on hyvin helppo ohittaa jutut, joita ei kiinnosta noteerata. Kaikkea ei edes meinaa huomata, ellei juttu ole jotenkin todella provo. Tällä hetkellä provo ja shokki myy, sellainen huomataan ja sellaista luetaan. Ymmärrän itsekin kirjailijana ja toimittajana (ja lukijana), että juttujen täytyy olla kiinnostavia. Niiden on hyvä herättää ajatuksia jo otsikosta lähtien, kukapa nyt tylsiä juttuja haluaisi lukea. Mutta jotenkin aina välillä ahdistaa tämä nykyajan tosi-tv- ja shokkitarve. (Niin, siitäkin huolimatta, että itse olen hitusen provo, mutta aika usein olen sellainen ihan vahingossa ja luonnostaan).

 

IMG_2390

 

Kun ensimmäinen kirjani julkaistiin, olin innoissani ja ajattelin, että vihdoin olen tehnyt jotakin tärkeää ja nyt pääsen puhumaan julkisesti tärkeistä asioista. Kuvittelin mielessäni, miten haastattelutilanteet menisivät: minulta kyseltäisiin syömishäiriöstä (josta esikoiskirja kertoi), miksi siihen sairastutaan, mitä kaikkea sairauteen kuuluu, miten sitä voi hoitaa, masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista, joita sairauteen liittyy, kyseltäisiin kysymyksiä seurakuntien sielunhoitoterapian mahdollisuuksista ja resursseista, herätettäisiin keskustelua siitä, miten seurakunnissa ylipäänsä kohdataan rikkinäiset ja vaikkapa syömishäiriön kanssa kamppailevat ihmiset jne.

 

Osa kysymyksistä kysyttiin, mutta leijonan osan haukkasi minun tarinani. Sanon heti tähän väliin, että olen itse valinnut jo ajat sitten puhua myös omasta elämästäni ja eheytymisprosessistani, koska tiedän vertaistuen arvon ja tärkeyden. Ja tämä valittu avoimuus liittyy myös siihen, olenko uskottava ja tiedänkö mistä puhun. Tästäkin huolimatta minua vaivaa se, että kaikkea pitää myydä tarina tai paljastus edellä. Olen huomannut viime aikoina tätä myös urheilun puolella. Esim. UFC:n tähdet ovat saaneet viime aikoina paljon julkisuutta, mutta eivät ketkä tahansa ottelijat, vaan ne, joilla on joku tarina ja jotka ovat tarpeeksi provoja. UFC:n matseista ja sen ympärillä pyörivistä kuvioista on tullut uusi saippuasarja ja rahaa tulee. ”This is personal” lukee joissakin mainoksissa, kun otteluita markkinoidaan. Se todellakin myy.

 

IMG_3710

 

Kirjailijat kuvataan stereotyyppisesti hiljaisiksi ja oudoiksi taiteilijoiksi. He kirjoittavat sulkakynällään kynttilänvalossa aina öisin, nauttivat yksinolosta, eikä kukaan ymmärrä heitä kunnolla. Tämä on jokseenkin vanhentunut ja hyvin romanttinen käsitys, mutta toisaalta tämäkin käsitys elää vielä jossain. Nykyään kirjailijoihin saatetaan suhtautua kuitenkin toisellakin tavalla: kirjailija on kirjallisuuden sekatyöammattilainen, joka on karismaattinen esiintyjä, ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja on perillä kaikesta, käyttää ahkerasti Twitteriä ja lukee kaikki lehdet, on esillä ja hakeutuu esille, koska markkinointi ja myynti vaatii sitä ja on sosiaalinen ja seurallinen (koska mm. kirjoittajayhteisöissä mukana oleminen ja kustannusmaailma markkinointisysteemeineen vaatii sitä). Kirjoittamisen aineopinnoissa lueskelin jonkun kurssin aikana pohdintoja siitä, millainen on hyvä kirjoittaja. Joidenkin kirjojen kohdalla havahduin monta kertaa siihen ajatukseen, että näyttää siltä kuin kirjoittajan tai kirjailijan pitäisi olla nykyään aikamoinen renessanssi-ihminen.

 

Onko kirjailijalla nykyisen kaltaisessa kirjabisneksessä ja yhteiskunnassa varaa vetäytyä sivuun ja olla ainakin ajoittain hiljaa? Onko kirjallisuus enää se taiteenlaji, jossa myös introverteillä ja erakoilla on mahdollisuus toimia? Siinä pari oivaa kysymystä. Itse toki viihdyn ihmisten kanssa ja markkinointiin osallistuminen ei ole ongelma. Tästäkin huolimatta näen joitakin epämukavuuksia tässä nykyisessä julkisuus- ja myyntisysteemissä. Ja aika ajoin mietin omaa suhtautumistani ja paikkaani tässä kuviossa. Se ei ole mustavalkoista tai mutkatonta, kun haluaisi olla menestyksekäs ja tunnettu työssään.

 

Tämä ei ole mikään tyhjentävä ja kaikenkattava esitys tästä asiasta, mutta halusinpa vain sanoa nämä asiat ääneen. Toivottavasti tämä herätti jonkun mielessä jotakin ajatuksia. Minä jatkan pohdiskelua 🙂

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.