Syksy, herkistyminen ja kieleen rakastuminen

Posted by | · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Syksy, herkistyminen ja kieleen rakastuminen

Jossakin vaiheessa oli niin, että huvitti kirjoittaa blogia ja oli myös ajatuksia sen varalle. Joskus tällaisena aikana ei huvittanut kovinkaan paljoa kirjoittaa romaania tai muuta kaunokirjallista, toisin sanoen omaa, ehkä julkaistavaa tekstiä. Nyt on tilanne, että kirjoittaisin romaania mielelläni paljon, enemmän kuin ajallisesti pystyn, mutta sen sijaan ajatuksia blogiin ei ole. Tai ei. Sanoin väärin. Korjaan: ajatuksia on, mutta tuntuu, että en saa järjestettyä niitä, ja tällä hetkellä on enemmän romaaniin liittyviä ajatuksia.

 

Romaani, hmm. Mitähän siitä kertoisin. Olen viehättynyt sen maailmasta ja kielestä uudestaan. Huomaan, että voisin pysähtyä pitkäksi aikaa ja miettiä sanoja, ja teenkin niin. Ehkä teen sitä nyt enemmän kuin ennen. Olen kuin rakastunut, kun odotan iltaa, että voin muokata tekstiä ja joskus istun kauan hiljaa ja paikoillani. Valitsen sanoja. Uudesta kirjasta ei tule yhtä pitkää kuin NMU:sta, koska aihe on niin raskas. Lisäksi tarina ja tyyli sopivat paremmin ohuemmaksi kirjaksi. Se tuntuu oudolta ja on vaatinut hyväksymistä. Mitä vikaa lyhyessä kirjassa muka on? Ei mitään. Enkä ymmärrä, miksi aluksi jopa hieman hävetti, että kirjasta ei tulekaan harrypottermaista järkälettä. Mutta ei, en halua keskittyä pituuteen, vaan siihen, että sanon oikeat sanat ja tarina tuntuu sopivalta. Sopivan ei tarvitse tarkoittaa pitkää. (Näin olen vakuutellut itselleni ja taidan nyt jo uskoa tämän.)

 

IMG_1122

 

Koska uusi romaani on jo niin pitkällä (en sano, että valmis, koska sitä se ei vielä ole, haluan hioa sitä vielä), ajatukset karkailevat kansiin ja mainoksiin. Haluaisin jo istua palavereissa ja suunnitella ja odottaa jännityksellä, että mitä nämä muut taidokkaat ihmiset, joiden kanssa saan tehdä yhteistyötä, luovat. Kannet ovat taideteos, samoin mainokset ja kuvat. Kirjailijana ihanaa on siis myös se, että saa tavata lahjakkaita ihmisiä ja nauttia toisten upeasta kädenjäljestä.

 

Ehkä syy siihen, että kirjoittaminen luistaa ja se on koskettanut taas uudella tavalla (kaikki koskettaa nyt uudella tavalla, olen herkistynyt), on syksy. Rakastan syksyä, enkä osaa purkaa tätä rakkautta osiin, en osaa selittää sitä. Tiedän, että syynä ovat ainakin värit ja tunnelma. Ehkä syksyssä on jotakin sellaista, jonka liitän hyviin lapsuuden kokemuksiin. Syksy on itselleni aina uusi alku. Aivan, tiedän: syksy on kuolemaa. Ja tästä pääsen sanomaan, että jonkun on kuoltava, että jotakin uutta voi syntyä. (Tiedän, en ole ensimmäinen, joka sanoo näin, mutta sanonpa kuitenkin.) Syksy on mahdollisuus. Syksy on myös hyvin lyhyt. Lehdet varisevat maahan liian nopeasti, kaikki muuttuu harmaaksi ja ruskeaksi aivan liian nopeasti. Mutta luultavasti juuri siksi syksyn alkaminen on ihanaa ja intensiivistä. Siitä on nautittava, koska se menee ohi. Jos se olisi aina, ehkä siitä ei pitäisi näin.

 

IMG_4228

 

Minunlaiselleni ihmiselle syksy on sopivan viileä. Se on sopivan pimeä, valo jakautuu päivälle sopivasti. Se tuoksuu hyvältä. Ei enää kuumuudelta, se ei tukahduta. Se ei ole myöskään liian kova pakkanen, joka pakottaa hengittämään kaulahuivin läpi. Tässä on kaikki, mitä osaan luetella tästä hienosta vuodenajasta, jolloin herään.

 

Syksyn kauneus saa ajattelemaan kauneutta. Miksi kauneutta on olemassa? Koska uskon suunnittelijaan (Luojaan), olen päätynyt ajattelemaan, että suunnittelija näki parhaaksi luoda kauneutta. Sitä on kaikkialla. Ja ehkä se on välttämätöntä, koska se on kerran luotu. (Tämä on hyvää puhetta sisäiselle askeetikolleni, joka on ollut hieman hiljaisempi viime aikoina.) Olen ymmärtänyt, että kauneuden ei tarvitse tarkoittaa turhamaisuutta, eikä sen tarvitse tarkoittaa rahaa tai tuhlaamista. Kauneus on jotakin paljon syvempää kuin uusi auto tai riistopaita. On lupa nauttia kauneudesta. On lupa henkäistä sen edessä, pysähtyä siihen vaivaannuttavan pitkäksi aikaa.

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.