Sivistynyt kirjallisuusihminen ja jälkijunan takapenkki

Posted by | · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Sivistynyt kirjallisuusihminen ja jälkijunan takapenkki

Olen jälkijunassa monissa asioissa, ja joku voisi sanoa että olen suorastaan vanhanaikainen. No, taidan olla kumpaakin, ja vaikka olen yleensä nopeasti innostuva, olen joissakin asioissa hidas, jopa hitaastilämpiävä. Jenniina, ihana kiharatukkainen ystäväni sanoi kerran, että olen syntynyt väärälle vuosisadalle. Tämä kommentti kirposi siitä, kun kerroin, että niin monet naiset näyttävät kauniimmalta ilman meikkiä tai meikatessaan vähemmän. Jenniina taisi viitata kuitenkin suurempaan kokonaisuuteen kuin vain meikkimielipiteeseeni. 😉

 

Kyseessä on nyt niinkin dramaattinen asia kuin Riikka Pulkkisen Totta-romaani. Luin sen vasta nyt ja jotenkin hävettää tunnustaa tämä. Jollakin tavalla kuvittelen, että kirjallisuusihmisenä minun kuuluisi lukea kaikki uutuudet ja ottaa osaa kirjallisuuden alueella käytäviin keskusteluihin (Pulkkinen oli uutuus vuosia sitten). Ahdistava ajatus, koska minulla ei vain ole aikaa lukea kaikkia kirjoja. Yritän pitää itseäni selvillä kahdesta eri kentästä, koska koen tärkeäksi tietää mitä kristillisen kirjallisuuden puolella tapahtuu. Vaikka nämä kaksi kenttää ovat ikään kuin sama (joskus ne ovat olleet vielä enemmän sama), ne eivät kuitenkaan käytännössä ole, vaikka joku väittäisikin muuta. Kristillisellä puolella koitan sivistää itseäni niin kauno- kuin tietokirjallisuudenkin puolella. Teologia jakaantuu omiin alalajeihinsa, ja siellä on kenttiä, joissa haluan pysytellä ajanhermolla.

 

IMG_3330

 

Ostin Totta-kirjan kirpputorilta talvella. Pari ystävääni fanittavat Pulkkista, ja päätin, että tämä aukko yleissivistyksessä on nyt kurottava umpeen. (Kyllä Riikka Pulkkinen taitaa jollakin tavalla olla kirjallisuuden yleissivistystä.) Minulla on ollut vähän vaikeuksia tarttua kirjoihin toukokuun jälkeen, ja olenkin suosiolla pitänyt taukoa. Jossakin vaiheessa yritin lukea, mutta ei siitä mitään tullut. Liika on olemassa myös lukemisen kohdalla.

 

IMG_3396

Kalenteri ei ole onneksi liian täynnä 🙂

 

Totta-kirjan alku ei ollut kovin mielenkiintoinen, mutta jatkoin sinnikkäästi, koska halusin tietää, löytäisinkö pulkkisrakkauden jostakin pidemmältä. Olen omaksi yllätyksekseni jonkin asteisen toiminnan ystävä (siis minäkö? No minä). Huomaan kaipaavani jännitystä, mutta en tarkoita, että tykkään lukea seikkailu- tai sinänsä toimintakirjoja. Enemmänkin tykkään siitä, että kirja alkaa iskevästi, ottaa härkää sarvista heti alkuunsa ja näyttää miten maailma makaa. Huomaan, että juoni on itselleni todella tärkeä, ja välillä en malta maistella ja nauttia upeasta kielestä, koska haluan tietää mitä tulee tapahtumaan (näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kanssa). Samaan aikaan tottakai nautin kielestä ja pysähtelen välillä sen ääreen, mutta tarina on silti itselleni tärkeä (en uskalla mennä niin pitkälle, että sanon tärkeämpi, mutta jotakin sinne päin).

 

Pulkkisen kieli on mielestäni hyvää niin kuin se on monien, monien muidenkin mielestä. Joku on sanonut, että nykyproosa on pelkkää lyhyttä päälausetta, pulkkismaista. En tiedä, ehkä nykyproosa on sellaista, ja jos on, niin olen tainnut lukea vanhoja kirjoja. Vieläkin tällainen teksti on itselleni hieman vierasta, mutta on se kuitenkin kaunista. Alussa siitä on vaikea saada otetta, enkä jotenkin saa otettua oikeaa asentoa, mutta kun vain jatkan lukemista, huomaan asettuneeni ja pitäväni. Siis vaikka tämä ei ole kuitenkaan sitä, mistä pidän kaikkein eniten. Viime aikoina on tullut yhä vaikeammaksi määritellä mikä on sellaista kirjallisuutta, josta pidän. Luen aika paljon tietokirjallisuutta, ja nytkin lukemisintoni lähti nousuun tarttuessani lähes vahingossa yhteen apologetiikka-elämäkertakirjaan (”Etsin Allahia, Löysin Jeesuksen, kirjoittanut Nabeel Qureshi). En ole hetkeen innostunut mistään kirjasta tällä tavalla. Teki mieli lähestulkoon tanssia! 🙂 Ja sitten otinkin Pulkkisen kaapista.

 

Liikkuva työpöytäni. Nyt se on ollut olohuoneessa.

Liikkuva työpöytäni. Nyt se on ollut olohuoneessa. (Tosin Oksanen ei liity töihini, se on tuossa vain odottamassa vapaa-aikaa, jotta lukisin sitä.)

 

Tähän loppuun on varmasti soveliasta kirjoittaa jotakin omasta kirjoittamisesta. Olen paiskinut nyt pari päivää lehtihommia. Tein yhden kirja-arvion ja yhden opetusartikkelin. Nyt, kun ne on hoidettu, on henkisesti tilaa paneutua taas romaanin pariin. Siinä se etenee pikkuhiljaa, mutta aivan yhtä tiukkaa/intensiivistä/maanista otetta en ole siitä saanut kuin aikaisemmin näissä projekteissani. Luulen, että se johtuu siitä, että koko viime vuosi oli itselleni niin intensiivinen kirjoittamisen opintojen ja toisen romaanini julkaisuun liittyvien juttujen vuoksi. Mutta kyllä se tästä. 🙂

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.