Rakkaus perjantai-iltana

Posted by | · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Rakkaus perjantai-iltana

Kirjoittelin vuosi sitten siitä, millaiselta rakkaus näyttää maanantaiaamuna. Vähän sekaiseltahan se voi näyttää, kun pyykkikori on täynnä, väsyttää ja vessassakin pitää käydä. Mutta entäpä perjantai-ilta? Työviikko on ohi, viikonloppu on edessä: mahdollisuuksia, juhlaa, kuplivaa romantiikkaa! Ilmassa on odotusta, kutkutusta.

 

No, tässä vaiheessa, kun kilometrejä on takana yhdessä yli kymmenen vuotta, harvemmin enää edes muistaa mikä viikonpäivä on menossa. Joskus vuosipäiviinkin havahdutaan edellisenä iltana, jolloin lahjoja on turha yrittää tilata. Kun naimisiinmentyä sovittiin, että avioliitosta pidetään huolta, eikä unohdeta sitä romantiikkaa (!), silloin mentiin syömään ulos — romanttisesti, mielellään jonnekin tunnelmalliseen paikkaan — joka viikko. Nyt käydään ulkona syömässä välillä luentojen välissä: takeaway kiinalaisesta pusseihin ja tikuilla ääntä kohti yliopiston pihamaalla, jos on hyvä sää. Koulun aula käy talvisin, kun on sadekausi. Tölkki Pepsiä kylkeen kyytipojaksi.

 

Ja kahvilassahan sitä tulee oikeastaan enemmän käytyä kuin missään ruokailemassa. Tilataan isot kahvit, laitetaan korvatulpat korviin, asetellaan hartaudella mukaan otetut tiiliskivikirjat pöydälle ja aletaan hommiin. Välillä tökätään toista kylkeen että ottaisi tulpat pois korvista, jotta saa kerrottua jonkun mehevän oivalluksen tai nippelitiedon vaikkapa Uuden testamentin tekstikritiikkiin tai kreikan kielioppiin liittyen.

 

Mutta onhan tässä hohtoa, vaikka se saattaa ensin kuulostaa kamalalta. Yritäpä myydä avioliittoa näillä sanoilla, ei välttämättä synny kauppoja ellei kyseessä ole joku hieman neuroottisempi lukutoukka, joka luuhaa kirjastossa syöden tietosanakirjoja.

 

 

Tämä on lopulta kuitenkin juuri sitä, mitä tilasin kaikella vakavuudella ja voimalla aikoinaan, aikalailla heti silloin alussa. Silloin en tosin tiennyt, miltä toiveeni tulisi lopulta näyttämään. Mutta toivoinpa kuitenkin, että oi jospa vuodet vierähtäisivät ja alkuhuuma olisi jo ohi. Rakastuneena tunteet olivat niin suuria, että joskus meinasi happi loppua: miten toista voikaan näin rakastaa!?!? Ja silti kuitenkin pelätä; kuinka toinen on jotenkin niin vieras ja tuttu samaan aikaan eikä oikein vielä uskalla luottaa. Kaikki ristiriidat samassa paketissa ja stressitasot punaisella, vaikka niin kivaa onkin.

 

Lopulta olin (ja olen) sitä mieltä, että rakastuminen on raskasta niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, kun se oikein räjähtää päälle. Ehkä siksi, että toinen on vielä niin vieras. Miten ihmeessä vieraasta ihmisestä voikaan viehättyä niin kovasti, että maailma heittäytyy tekemään kuperkeikkoja viikkokaupalla ja siinä pyöriessä sitä on ihan sekaisin. Vähemmästäkin sitä toivoo, että rauha tulisi jo maailmaan.

 

Ja muutenkin, ollaanpa nyt rehellisiä. Kaikkihan me olemme kuitenkin vain ihmisiä. Rakastuneena sitä yrittää selitellä itselleen kaikenlaista valetta, vaikka tietää, että se päivä koittaa vielä, kun toinen kaivaa ne reikäiset kalsarit ja uunopaidan sieltä kaapista, ei jaksa enää suihkaista hajuvettä eikä yrittää. Se hetki, kun tajuaa, että toinen mässyttää syödessä eikä pyyhi leivänmurusia pöydältä aamiaisleipien tekemisen jälkeen. Kaikkein parasta on se, että kun sen tekee itse niin toinen kuitenkin vieläkin ihailee, rakastaa ja haluaa! Minä siis kelpaan jollekin ja ihan tällaisena, kaikkine variaatioineni päivästä riippuen, kuka nyt kulloinkin satun olemaan. Ja jos on vielä juurikin-se-aika-kuusta, silloin ehtii olla yhden päivän aikana hyvin monta ihmistä kerralla.

 

Sen jälkeen, kun toinen lopettaa yrittämästä pitää lusikkaa oikein kädessä ja alkaa kauhoa kaurapuuroa väärillä otteilla suuhun, tai kun jatkuva röyhtäily tympii, alkaa uusi aika. Alkavat aamut, kun ei enää pompata jalkeille kas näin! Ja hyppelehditä iloisesti keittiöön toiselle aamukahvipapuja jauhamaan ja munakasta paistelemaan. Silloin roskiksia ei tee mieli viedä ulos, vessan siivoaminen rasittaa. Tiskiharjakin on väärän mallinen, sitä tekee mieli paiskoa keittiössä lavuaariin ja seinille ja viherpirtelöä tekisi mieli surauttaa juuri silloin kun toinen on sikeimmissä unissa.

 

 

Juuri silloin, kun ei kiinnosta yhtään, toinen nostaa sen roskapussin keittiönlattialta, kävelee vaitonaisena ulko-ovelle ja vie pussin ulos. ”Haluaisitko hakea mulle vettä?” kysytään meillä joskus. ”En, en halua, mutta haen silti”, kuuluu useimmiten vastaus. Koska aina ei huvita. Sitä on olla oikea ihminen.

 

Rakastava ihminen kuitenkin viitsii välillä venyä ja tehdä sellaista, mikä ei huvita joskus tipan tippaa. ”En, en halua, mutta haen silti, koska rakastan sinua.”

 

Mutta joskus perjantai-iltana, väsyneenä viikon sekavista ihmissuhdesotkuista, vaikeista historialliskriittisten metodien historiaan liittyvistä koukeroista, liian aikaisista aamuista, nurkissa pyörivien hämähäkkien nitistämisestä — joskus sitä tulee sanottua myös, että tänään en halua enkä oikein jaksa.

 

Rakkaus laittaa itsensä likoon, mutta joskus vain väsyttää, jos ollaan rehellisiä. Rajat tulevat vastaan, vaikka haluaisi olla superihminen. Siksi perjantai-iltana voi vain raahautua sohvalle tai pistää saunan päälle ja ottaa kunnon löylyt. Nyt kumpikaan ei jaksa hakea kaupasta Pepsiä, vaikka sitä tekisikin mieli, joten vesi saa kelvata.

 

 

No, miltä nyt tuntuu, kun romanttiset ravintolaillalliset mustassa mekossa ovat vaihtuneet kulahtaneisiin, kymmenen vuotta sitten ilmaiseksi naapurilta saatuihin Adidaksen verkkareihin? Poreammeet ja kylmät juomat tunnelmallisen musiikin sijasta ovatkin jääkaapin hiljainen hurina ja kutiava viltti sohvan nurkassa?

 

Hyvältä, hyvältä tuntuu! Onhan se joskus kiva heittää farkut päälle ja lähteä vaikka ulos pitsalle, mutta kun istuu kotisohvalla kun ikkunasta näkyy vain pimeä ilta ja katuvalot, sadepisarat ropisevat lempeästi olohuoneen ikkunaan, silmälasit valuvat ikävästi nenälle mutta Hesekielin kommentaari on vain niin hurjan mielenkiintoinen ja sitten vierustoveri silittää yhtäkkiä olkapäätä tai vasemmalla jalalla oikeaa jalkaasi…

 

Hän on kasvanut siihen viereesi kiinni, päättänyt olla, lukea samoja kirjoja, jotta tietää missä mennään ja että tehtäisiin asioita edelleen yhdessä, ettei kasvettaisi toinen vasemmalle ja toinen oikealle. Alkanut syödä jossain vaiheessa jopa samaa ruokaakin kuin sinä ja uskoo saman tien saarnasi pakastemarjojen sokerilisiä vastaan. Sairastaa flunssan ensioireet samaan aikaan, vaikka on reissussa maailman toisella puolella. Osti aikoinaan syntymäpäivälahjaksi maltaita maksaneen kultakorun, mutta nyt, kun mietit kuumeisesti, että aineenvaihduntasi ja lihasten palautumiskykysi on muuttunut käsittämättömän nopeasti huonompaan suuntaan viimeisten vuosien aikana ja maan vetovoima on sittenkin totta, sinua tervehtii syntymäpäivän aamuna NA28 (upouusin kreikankielinen UT:n tekstilaitos, jossa on mukana myös kattava sanakirja-osio lopussa!!), joka kiiltelee sinisenä keittiön lampun alla. Mies tietää!

 

Koska kun sinä olet jossain vaiheessa huomaamattasi muuttunut ja piukat kireät housut ovat jääneet kaapin pohjalle (venyvät ja mukavat salitrikoot ovat tulleet jäädäkseen), etkä enää halua samoja asioita kuin yksitoista vuotta sitten, hän on askeltanut samassa rytmissä, kulkenut samoja katuja ja kääntynyt samoissa kohdissa. Aina välillä samoille sivupoluille ja sitten takaisin pääkadulle. Välillä veit sinä, välillä vei hän. Välillä huutaen niin että koko katu kääntyi katsomaan, syyteltiin, että se on sinun syysi, että tultiin tänne ja tehtiin näin. Olemme hukassa ja se on sinun syysi! Molemmat huusivat vuorollaan.

 

 

Totta kai välillä ärsyttää olipa sitten perjantai, lauantai tai vaikka keskiviikko. Ihmiset ovat työläitä ja rasittavia. Jos ihmissuhteiden ylläpidosta saisi palkkaa, voisi lyödä leiville, koska se on kovaa hommaa, menee helposti ylitöiksi, eivätkä hälytykset kysy sitä, että missä olet tänään tai huomenaamulla tai mitä kello on. Samaan suuntaan kävelykin vaatii uhrauksia ja hammastenkiristelyä, liian usein täytyy vastahakoisesti myöntää, että ehkä se olinkin minä, joka oli väärässä. Tai joka taas aloitti riidan ihan turhasta. Oma ylpeys ja keskeneräisyys häiritsevät parisuhdetta jatkuvasti. Ja joskus sitä myös toivoisi, että josko sittenkin olisi joku sliipattu tyyppi, joka kävelisi television ruudun läpi suoraan sohvalle viereesi, laittaisi käden reitesi päälle ja tuoksuisi hyvälle.

 

Rakkaus voi vaatia muutaman (”muutaman”) perjantainahistelun, jolloin tulee mieleen, että tulipa taas käytettyä hyvin tämäkin perjantai. Olisi voitu vaikka katsoa joku turha elokuva, mutta ei. Tässä tämä taas näin. Laita itse saunas päälle ja heitä löylys, heitä vaikka itses mukana.

 

Sitäkin se rakkaus on joskus perjantai-iltana, aivan varmasti. Luultavasti useammin juuri perjantaina kuin maanantaina, jolloin riitelyn voisi jotenkin vielä ymmärtää ja sulattaa. Rakkaus ja parisuhde eivät välitä kalenterista, viikonpäivistä tai kellonajoista. Kun on hyvä, on hyvä ja kun kaikki ei ole hyvin, silloin mikään ei ole hyvin olipa kello mitä tahansa.

 

Mutta rakkaus tietää, että saa pyytää ja antaa anteeksi. Ja että riitely ei ole maailmanloppu, vaan armo on olemassa.

 

***

 

Silloin kun ei tarvitse enää yrittää, heräät itse aikaisemmin aamulla, hiivit hiljaa keittiöön. Pistät kahvit pannuun ja hellalle, keittelet puurotkin siinä samalla. Aurinko nousee hissukseen, keittiössä on pitkästä aikaa kirkaankeltaisia kukkia pöydällä, asettelet mukit maljakon viereen. Hän nousee sängystä, kävelee hitaasti keittiöön, virnistää se tuttu ilme naamallaan, jonka vain sinä tiedät. Ja sitten tietenkin pussaa.

 

On tavallista ja tasaista. Mutta juuri siksi se on niin ihanaa. Tavallisuus kun on nimittäin lahja, etenkin kun sitä katsoo siinä kontekstissa, missä se joskus ilmestyy ja jota kutsutaan elämäksi.

 

Tasaista tai ei-niin-tasaista perjantaina, kumpi se tänään onkaan, perjantai kuitenkin!

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.