Pyhät joulukoristeet

Posted by | No Tags | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Pyhät joulukoristeet


Tämän kirjoituksen mietteet olisivat olleet ajankohtaisia jo kuukausi sitten, ja kyseinen aihe on ollut mielessäni jo tovin. Olisin rustannut tämän jo aikaisemmin, mutta aika ei ole piisannut. Kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan tässäkin asiassa. Kirjoitin samaan aihepiiriin kuuluvan kolumnin Hyvä Sanoma -lehden joulunumeroon, mutta tämä blogikirjoitus katsoo asiaa hieman eri kulmasta. 

 

Suunnilleen kuukausi sitten oma tietokoneen ruutuni alkoi täyttyä tasaisesti blogiteksteistä ja mainoksista, joiden otsikkoina olivat mm. ”miten olla stressaamatta joulusta,” ”unohda siivoukset” ja ”katso ohjeet joulupöydän superjälkkärikakkuun, joka valmistuu parissa minuttissa!” Itselle onkin nyt siis tullut selväksi, että jouluna saa olla stressaamatta, siivoamatta ja kokkaamatta. Tätä kun olen kuullut jo vuosi vuoden perään.

 

Kuitenkin aloin jo syyskuussa miettiä seuraavaa: mitä jos hössötyksessä on sittenkin jotakin hyvää. Siis tarkoitan, että jotakin oikein todella hyvää. Ja tulin siihen lopputulokseen, että kyllä siinä on. Tähän on parikin syytä. 

 

 

 

Ensimmäinen syy liittyy siihen, miksi teemme sitä, mitä teemme. Ymmärrän, että joulusta tulee raskas, jos on pakko yrittää puuhastella kaiken maailman systeemejä näyttääkseen jotakin muille tai koska vain on pakko ilman sen kummempaa syytä. Jouluhössötys voi rasittaa ja kuluttaa. Siksi pidän kyllä terveenä muistutusta siitä periaatteesta, että vähemmän on enemmän. Tai: vähemmän mutta laatua, joka on oma mottoni. Mutta ei kaikkea hääräämistä tarvitse lopettaa, jotta voisi saavuttaa rentouden tai väistää burnoutin. Uskon, että joulumielestä voi tulla kevyempi, jos on selvittänyt itselle miksi mitäkin tekee. Itse koristelen ja ”hössötän” (jos tätä nyt hössötykseksi voi kutsua, rauhallisella tahdilla tässä on puuhasteltu), koska joulu on itselleni vuoden tärkeimmistä juhlista toinen. Haluan tehdä siitä juhla-aikakauden. Mielestäni arki saa olla arkea, enkä pidä siitä, että sitä yritetään pakottaa juhlavaatteisiin tai tehdä elämästä pelkkää kermakakkua, koska se ei onnistu. Kuitenkin juhlan koittaessa kaapit siistiytyvät, imuri hurisee, kauppareissulla kangaskassit painavat tonnin ja keittiössä höyryää, kun rosollin punajuuret ja porkkanat keittyvät kattilassa.

 

Joulusta voi tulla hetki hengitellä kaiken kiireen ja pimeyden keskellä. Tänä jouluna (okei, lokakuussa…) laitoin kuusen pystyyn koristeineen siinä samalla miettiessä vanhoja joulumuistoja, kyseisen kuusen ja koristeiden ostoa, kauneutta ja sen olemassaoloa, valoa ja joulun tarkoitusta. Ostin pari viikkoa sitten joulukukan ja tein mieheni kanssa kotiin itse kynttilät, koska päätin, että juhlistan näin kauneutta. Elin vuosia vuoristorataelämää, jossa poukkoilin askeettisuuden ja kuluttamisen teillä: joka toinen kuukausi oli vuorossa implusiivinen visan vinguttaminen mielihyvän huuman toivossa, joka toinen kuukausi taas oli syyllisyyden, tiukan niukkuuden ja puhdistumisen aika. Joitakin vuosia sitten opin katsomaan ja arvostamaan kauneutta (teologian opiskelu auttaa). Tänä vuonnakin taas siis päätin laittaa kotiimme jouluun liittyviä perinteisiä koristeita, koska kun näen ne, muistan, mitä aikaa nyt eletään ja miksi kauneutta on olemassa. Minne katsonkin, mitä haistan ja mitä maistan viestii minulle tästä tietystä ajanjaksosta, jota nyt eletään. Se tuo rauhaa, koska joulun sanoma on rauha. Sitä mietiskelen kuusen alla tuon tuostakin.

 

 

Toiseksi olen miettinyt jo pidempään ihmisten suhdetta tavaraan. Nyt on muotia kaikenmaailman minimalismit ja siivoamispuuskat, jossa elämää siivotaan iloiseksi, hengittäväksi ja tilavaksi. Vuoristorataelämässäni aikoinaan shoppailin, sitten rojukasan kasvaessa päätinkin siivota kodin ettei pahemmin ahdistaisi ja näin vapauduin sitten myös sisäisesti — ja sitten hyvillä mielin ostelin uutta tavaraa siistiin, hieman tyhjäänkin kotiin. Mutta tämä ei ole monessakaan mielessä kestävää ja lopulta se on myös hyvin tyhjää ja köyhää. Toisaalta tiedän, että osa nykyisistä ”puuskista” liittyy myös tavaran hamstraamiseen, mikä on epätervettä ja epäekologista.

 

Siinä samassa kun tavara tulee halvemmaksi niin että sitä on helppo haalia, siitä tulee myös kertakäyttökamaa, jota voi siivota hyvillä mielin tuosta noin. Se ei maksa paljoa. Mutta niin siltä tavaralta myös katoaa arvo. Juuri tähän me olemmekin tulleet: me emme ole sellaisia materialisteja, jotka rakastaisivat tavaraa. Ehkä rahan kulutusta ja saamista, mutta emme me välttämättä välitä siitä tietystä tavarasta, jonka hankimme, koska olemme valmiit myös luopumaan siitä äkkiä. Emme luo tavaroihin suhdetta. Tämä on mielestäni sääli.

 

Puhuin juuri hiljattain ystäväni kanssa joulukoristeista. Hän on kerännyt perheensä kanssa joulukoristeita parinkymmenen vuoden ajalta ja jokaiseen koristeeseen liittyy muisto. Kun siis kuusi ja koristeet tuodaan varastosta joulun alla ja koristelut aloitetaan, se on matka. Kuusi puetaan muistoihin ja koristeleminen tarjoaa hetken, kun voi miettiä elämän hauskuutta ja raadollisuutta, yhteisiä hetkiä, retkiä, menetyksiä, rakkautta ja anteliaisuutta. Mutta jos varasto imuroidaan tavaroista joka kolmas vuosi ja kirpputoripöydän äärellä on kiire myydä omaisuutta ja hankkia täksi vuodeksi uusi sisustus, siinä samalla myös köyhdytetään kotia. Siinä ei aina edes myydä muistojen matkaa, koska niitä ei ole välttämättä ehtinyt vielä kertyä. Ajattelin tätä kun hiljattain järjestelin vaatekaappia. Miehelläni on esimerkiksi vieläkin se t-paita, joka hänellä oli yllään kun tuli perheeni luokse ensimmäisen kerran 12,5 vuotta sitten. Paidasta on tullut tietyllä tavalla tärkeä, ja kun sen laittaa päälle, se merkitsee. Kuin laittaisi ylle muistoja, mutta samalla se yllä luodaan uusia muistoja. Minulla oli yli kymmenen vuotta verkkarit, jotka parsin ainakin kolme kertaa haaroista ja jotka kirvoittivat perheen kesken vitsejä ja kiusoitteluja. Ikäväkseni jouduin luopua noista verkkareista. Muistelen niitä kuitenkin lämmöllä. Toisaalta minulla on vielä tallella hyväkuntoinen ja rakas paita, jonka ostin Usasta, kun olin vaihto-oppilaana vuonna 2006.

 

 

Tänä jouluna ostin joulukäsityömarkkinoilta ystäväni tekemän jouluaiheisen taulun. Sitä valitessani mietin, että ostan sen, koska sitten Suomeen muutettuamme voin kaivaa sen joka joulu esiin, asetella sen pöydälle, katsella sitä ja muistella meidän yhteisiä hetkiä Kanadassa.

 

Tavaralla voi olla siis paljonkin merkitystä, jos siihen vain osaa suhtautua sillä tavoin. Näin myös perinteillä. En halua itse niinkään luopua hössötyksestä, koristeista ja kokkaamisesta. Pikemminkin haluan ymmärtää elämän siten, että tälle kaikelle järjestyy aikaa ja myös ymmärtää, miksi mitäkin teen. Mitä joulukokkaamiseen tulee, olemme mieheni kanssa kokanneet jo yhden täyspitkän jouluaterian. Se valmistettiin kaikella rakkaudella ja paljolla vaivannäöllä kanadalaisille ystäville, jotka tulivat meille kylään. Sanottakoon, että en ole mikään keittiöguru ja kaikki läheiseni tietävät, että vuosia ruoka oli minulle pakollinen paha, josta toki nautin, mutta kokkailua sinänsä olen aina vierastanut. En ole se pullantuoksuinen naapurintäti. Vieraamme olivat äärettömän otettuja vieraanvaraisuudesta ja vaivasta ja kiittelivät useaan otteeseen. Siinä muistin taas, miten monella tavalla rakkautta voi osoittaa ja miten jopa ruoka ja kokkaaminen voi saada suuremman merkityksen kuin kiireessä sitä aina tajuaa (tämä ruokaideologia ansaitsisikin oman tekstin, olen nimittäin siinä suhteessakin muuttunut nainen).

 

Joulukoristeet, piparien tuoksu ja lanttulaatikon maku voi siis parhaimmillaan tarjota hetkiä, kun saa hengähtää ja järjestää ajatuksia, katsoa taaksepäin, elää uudelleen vanhaa kipua ja onnea, olla kiitollinen. Ja luoda uusia muistoja tulevia jouluja varten.

 

Levollista joulua,

Sara



No Comments

Comments are closed.