Moraalia ja propagandaa

Posted by | · · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Moraalia ja propagandaa

Kirjailija, joka kirjoittaa kristinuskosta, on monesti hankalien valintojen edessä. Jokainen kirjailijahan haluaa menestyä, joten myyntiluvut kiinnostavat, tietenkin. Mutta sitten meistä joillakin kummajaisotuksilla on outo halu kuitenkin kirjoittaa asioista, jotka liittyvät oikeaan ja väärään, tuonpuoleiseen, Jeesukseenkin. Mikäli tarina ei pääty jostain uskonnollisesta yhteisöstä lähtemiseen, se ei ole kuitenkaan tänään kiinnostava eikä muodikas. Se ei myy kuin potterit. Ja positiiviset, uskonnolliset tarinat ovat propagandaa, ellei kyse ole jostain eksoottisesta lahkosta.

 

Vuosi sitten löysin vahingossa Suomi24-keskustelupalstalta kritiikkiä siitä, että Harjavallan kirjasto oli valinnut Kanssasi en tarvinnut sanoja -kirjani kuukauden kirjaksi ja suositteli sitä nuorille. Ongelma oli se, että kirjani on Suomen Baptistikirkon kustantama, uskonnollista propagandaa siis. Kaiken kukkuraksi kirjassani ei sanota erikseen, että se on uskonnollinen kirja.

 

Kuka ikinä tämä huolestunut äiti olikaan, hän osui kommentillaan tarkasti yhteen asiaan, jota olen itsekin miettinyt: pitäisikö minun leimautua suoraan kristilliseksi kirjailijaksi niin, että ilmoittaisin asiasta suoraan kirjoissani tai tituleeraisin itseäni sellaiseksi vaikkapa nettisivuillani ja muualla. Teologisesta koulutuksestani olen avoin ja se lukee kirjoissanikin eli siitä voi toki vetää jotain johtopäätöksiä. Ongelma on siinä, että en pidä kristillisen kirjailijan leimasta, enkä edes kunnolla tiedä mitä tarkoittaa olla kristillinen kirjailija, se kun on nimittäin aika venyvä käsite. Kyllä, kirjoissani pohditaan Jumalaa, millainen hän on, miksi elämä on vaikeaa, miksi on pahuutta ynnä muuta. Seurakuntakin vilahtelee kirjoissa, erityisesti esikoisteoksessani, jonka olisin aikoinaan halunnut olevan enemmän suoraa kritiikkiä tiettyjä helluntaiyhteisössä olevia ongelmakohtia kohtaan kuin mitä se lopulta sitten uunista ulos tullessaan oli.

 

 

Lisäksi ensimmäisessä kirjassani on aika vahvaa makua antaa suoria ja yksinkertaisia vastauksia moniin vaikeisiin kysymyksiin, mutta kirja kirjalta huomaa varmasti oman ajattelutapani muutoksen. Kaikissa kirjoissa on läsnä kipu ja pohdintoja siitä, miksi on kipua ja pahuutta sekä miten sen kanssa voi elää. Ne ovat sekä omia että toisten ihmisten pohdintoja, jotka olen luonut erilaisten henkilöhahmojen pohdinnoiksi, eivätkä tietenkään kaikki ole omia kannanottojani. Kuitenkin kolmas kirjani on lähimpänä sitä, missä olen nyt: kipua ei voi selittää pois. Pahuuden olemassaololle voi tarjota selityksiä, mutta selitys yksin harvemmin parantaa, etenkään pikana.

 

Joka tapauksessa ei ei-uskonnollisissa kirjoissakaan sanota erikseen huutomerkin kera, että tämä kirja sisältää ateismia. Jokainen kirja välittää jotain ideologiaa suoremmin tai epäsuorasti, eikä sitä kai voi välttää, koska kirjoittajat ovat ajattelevia olijoita ja he pyrkivät luomaan mahdollisimman ehjiä henkilöhahmoja — ja aidoilla ihmisillä on aina uskomuksia ja periaatteita, vakka he eivät aktiivisesti niitä toitottaisi.

 

Saamani tai korviini kantautunut palaute sanoo, että toisaalta kirjojeni uskonnollisuus on vähäistä ja joskus päälleliimattua, jonka voisi jättää pois, koska se näyttelee sivuosaa. Toiselle sitä on taas liikaa niin, että nimeäni on parempi jatkossa karttaa. Kirkkoa on toisille liikaa ja toisille ihan liian vähän. Suoraa evankeliuminkin julistusta on joskus kyselty, toiset taas ihmettelevät, että miksen tee juhatapioita. Lehtihaastatteluissakin nämä kysymykset nousevat joskus esille. Vaikka voisin ajatella, että mitä minä muista piittaan kun itsehän tässä kirjoitan, niin arvostan lukijoiden palautetta ja nämä asiat kiinnostavat itseä. Toki tiedän, mitä haluan kirjoittaa ja olla kirjoittajana, mutta on erilaisia tapoja tehdä asioita. Haluan myös kehittyä kirjoittajana koko ajan. Vuosien varrella sitä on kuitenkin jotenkin alkanut hyväksymään tämän välimaastoelämisen, koska en vain löydä itseäni kummaltakaan kentältä ihan täysin. Ehkä ei tarvitsekaan löytää.

 

 

Mutta totta kai sitä koko ajan miettii, että mitä haluaisi, voisi ja pitäisi kirjoittaa. Ilmapiirin kiristyessä entistä suvaitsevammaksi alkaa olla myös asioita, joista ei saisi puhua tai mitä ei saisi olla. Sen olen huomannut esimerkiksi Vancouverissa, joka on tyystin erilainen kuin perämetsäkonservatiivinen Etelä-Pohjanmaa. Kerran mieheni rupatteli mäkkärissä, mutta vierustoveri katosi kuin tuhka tuuleen, kun Janne kertoi opiskelevansa teologiaa. Kristityksi tunnustautuminen ei ole täällä aina mikään ansio. Minuakin toruttiin kerran kovaan ääneen metrossa siitä, että opiskelen teologiaa ja olen kristitty, pitäisi kuulemma vaihtaa kunnon tieteisiin kuten fysiikkaan. Koko metrovaunu kuunteli korvatarkkana. (En voisi kuvitellakaan läksyttäväni ateistia, muslimia tai vaikkapa hindua tällä tavalla.) Ja mikäli et siunaile vaikka LGBTQ-juttuja, joudut vaikeuksiin ainakin sosiaalisella tasolla. Downtownissa eräs kirkko joutui kuulemma pakkaamaan kamansa kirkostansa, koska se ei suostunut vihkimään samaa sukupuoltaolevia.

 

Ymmärrän kyllä, että moni kristitty osaa olla ilkeä ja tehdä pahaa tuodessaan eriäviä mielipiteitään esiin, mutta samalla mietityttää, että mitä sananvapaudelle on käymässä. Se on vaikea polkka tanssittavaksi, koska joku loukkaantuu kuitenkin, olipa mitä mieltä tahansa mistä tahansa. Ei sillä, että olisin ajatellut itse kirjoittaa näistä yllämainituista asioista, tämä oli vain yksi esimerkki olemassaolevista asioista, jotka ovat tällä hetkellä vaikeita juttuja.

 

Olisi paljon helpompaa olla kaikkien kaveri, kaikkien miellyttäjä — jos se vain olisi mahdollista. Mutta eihän se oikein ole. Tätä mietin myös, kun pohdin vaikkapa omaa tapaani ajatella ja puhua naisten asemasta ja sitä, miten paljon on niitä, jotka ajattelevat toisin ja uskovat, että naiset eivät saa olla seurakunnissa johtajia tai mikä heidän roolinsa on perheessä. Siinä voi loukkaantua ja loukata puolin ja toisin hyvin vakavasti. Tunnustan, että haavoittuneena sitä toivoisi saavansa vaientaa toisen osapuolen tyystin. Mutta ei se ole kuitenkaan se tie hoitaa näitä asioita.

 

Elämää voi kuitenkin elää sillä tavalla, että ei ilkeile, solvaa ja vihaa. Eri mieltä olevat ihmiset voivat olla sovussa toistensa erilaisia mielipiteitä siinä mielessä kunnioittaen, että tunnustavat toisen oikeuden mielipiteeseen, myös silloin kun ovat ihan eri mieltä. Onhan se vaikeaa, mutta se on mielestäni oikeaa suvaitsevaisuutta. Nykyään suvaitsevaisuus on lähinnä sitä, että pitäisi olla samaa mieltä, syleillä toisen mielipiteitä ja uskomuksia samalla hartaudella. Tässä tapauksessa sanalta katoaa kuitenkin merkitys, koska toisten muovailu tai painostaminen samanlaiseksi ei ole suvaitsevaisuutta, eikä myöskään sellaisten ihmisten seuran suosiminen, jotka ajattelevat samalla tavalla. Nimenomaan eri mieltä oleviahan sitä saa tai joutuu suvaita juuri siksi, että he ovat eri mieltä.

 

Noh, nyt ehdittiin tulla jo kristillisen kirjailijan leimasta sananvapauskeskusteluun, jotka eivät välttämättä ole ihan yksi ja sama asia tai liity toisiinsa riippuen siitä mitä kirjoittaa.

 

 

Lopetetaan kirjoitus kuitenkin hieman keveämpiin tunnelmiin: Joskus vitsailin, että olen syntynyt väärälle vuosituhannelle, koska tykkäisin maailmasta, jossa oman pihan kanojen kananmunat saisi vaihtaa päikseen naapurin kanssa hänen lehmänsä tuoreeseen maitoon ja liikuttaisiin paikasta toiseen hieman ympäristöystävällisemmillä tavoilla. Kun kirjoittajakoulussa aikoinaan käytiin kirjallisuushistoriaa nimenomaan kirjoistulajien näkövinkkelistä, tuli mieleen, että olisiko kirjoittamisen osalta se keskiaikakin ollut parempi kuin 2000-luku. Silloin nimittäin oli täysin sopivaa saarnata moraliteettien kautta kuin megafonilla suoraa ilman kaunisteluja sellaisella tyylillä, joka olisi nykyaikana lähinnä naurettavaa ja erittäin epäammattimaista. Moraliteetti on laji, johon mustavalkoisuus, saarnaaminen, moraaliset kysymykset ja suora puhe nimenomaan kuuluvat. Myös tietyt symbolit löytyvät useimmista teksteistä, esimerkiksi vaikkapa metsä, valo, sumu, personifioidut abstraktit asiat (esim. filosofia). Se on kuin palapeli, josta ei kun vain kasaamaan taideteosta.

 

No, en kaipaile keskiajalle, nykyaikana moni asia on loistavasti, esimerkiksi se, että saan naisena kirjoittaa julkisesti omia mielipiteitäni ja joku vieläpä kuuntelee ja arvostaa. Mutta jaan tässä lopuksi kieliposkella kirjoitetun moraliteetin. Se on eräs kirjoittajakoulussa tehty harjoituspläjäys, ja kuulen vieläkin korvissani opettajani hihittelyt, kun luin tekstin ääneen.

 

 

TYTÖNHUPAKKO JA METSÄ

 

KOHTAUS 1

 

KERTOJA: On aamu varhainen, koko kylä on vaiti. Nuori tytönhupakko herää ja nousee, vaeltaa talossa, vaeltaa ulos. Ulkona on sumu, sumussa metsä ja kun metsä houkuttelee, tytönhupakko vaeltaa sen sydämeen. Ei metsä tuo ole tavallinen, vaan kuten kohta näette, se on valintojen ja vuolaan puheen metsä. Ensimmäiseksi tyttö kohtaa Rouva Saalistajan.

 

TYTÖNHUPAKKO: Kuka olet? kysyn varovasti, koska näytät pelottavalta, rouva…rouva…

ROUVA SAALISTAJA: Olen Rouva Saalistaja, hyvä neiti! Ja kiitos, jos pelotan sinua, se on kohteliaisuus. Sinun kaltaisen tytönhupakon sietääkin minua kavahtaa. Olen nähnyt ja olen kuullut, että sinä et päätäsi käytä ja näin sinä suoraan kävelet minun suloiseen syliini.

TYTÖNHUPAKKO: Olen äitini helmoissa kasvanut ja hyvin kiltti, hyvin hieno neiti. Osaan paljon.

ROUVA SAALISTAJA: Vakuuta, vakuuta ja valehtele, se on minulle mieleen.

TYTÖNHUPAKKO: En valehtele, en koskaan. Ja ole kiltti äläkä naura minulle, korviani särkee ja tulen surulliseksi.

ROUVA SAALISTAJA: Hupsu tyttö! Mutta hyvin teet, kun hupsu olet ja valehtelet. Sillä niin minä saan sinut mukaani ja vien metsän toiselle laidalle, etkä pääse koskaan pois, ahhahahaa, et koskaan, et koskaan!

TYTÖNHUPAKKO: Minä aavistan pahaa, enkä usko, että talosi on minulle mieleen. Minä menen takaisin äitini luo.

ROUVA SAALISTAJA: Sinulla ei ole enää lupaa poistua, vaan vaella. Sinun tulee seurata minua, kas noin, minä sidon sinut itseeni kiinni ja nyt tule. Ja oi ah katso, tuolta tulee Rouva Filosofia! Hoi Rouva Filosofia, katso minkä minä sain jälleen!

ROUVA FILOSOFIA: Mykkä ainakin hän on, ja hupsun näköinen. Sinun oikeutesi häneen on ehkä aito. Katsotaan. Tyttö hyvä, mikä on totuus?

TYTÖNHUPAKKO: Mikä on totuus? Mikä on totuus? 

ROUVA FILOSOFIA: Ah, et siis ymmärrä mitä tarkoitan. Osaatko sinä sanoa, miksi olet olemassa? 

TYTÖNHUPAKKO: Minulle on sanottu, että teorioita on monta. Minä olen hyvä tyttö, olen äitini kasvattama, osaan hoitaa kodin…

ROUVA FILOSOFIA: Ole vaiti! Rouva Saalistaja, hän on tyhmän oloinen, mutta näen hänessä valitettavasti toivoa. Anna hänet nyt, kuten tiedän sääntöjen kuuluvan. Hän kuuluu minulle, minä opastan häntä tästä edespäin. 

 

KERTOJA: Ja niin tytönhupakko annettiin Rouva Saalistajan käsistä Rouva Filosofialle, eikä Rouva Saalistajan käynyt vastustaminen, koska metsässäkin hallitsi järjestys, jota edes Rouva Saalistaja ei voinut rikkoa, vaikka häijy olikin. 

 

KOHTAUS 2

 

KERTOJA: Tytönhupakko ja Rouva Filosofia vaeltelivat metsässä päiviä. Tuli ilta ja tuli aamu, eläimet juoksivat karkuun Tytönhupakkoa ja Rouva Filosofiaa, ja nämä kulkivat kaksin pimeydessä ja päivänvalossa.

 

TYTÖNHUPAKKO: Sinä olet totuus ja sinä johdatat minut pois täältä, minä tiedän, johdatat minut kirkkauden valtakuntaan. Tunnen sen jumalallisuuden, tunnen suuruutta. Hupsu olin, mutta hupsu en ole enää. 

ROUVA FILOSOFIA: Kyllä, kyllä olen, mutta muista hupsu tyttö, kumarra minua kun puhut! 

TYTÖNHUPAKKO: Suuresti anteeksi, Rouva Filosofia, kas näin kumarran sinua. Mutta kerro minulle, mitä teen, kun nyt kykenen ajattelemaan? Nyt, kun olen kohdannut suuret ajatukset ja mitat, joilla osaan suuria ja pieniä ajatuksia mittailla.

ROUVA FILOSOFIA: Elät hyveessä. Hyve on ajattelua. Päättele tyttö, päättele!

TYTÖNHUPAKKO: Minun tulee vain ajatella! Nyt ymmärrän! Ja nyt voin lähteä kotiini katsomaan äitiäni, joka tarvitsee opetustani. Ajatukseni ovat suuret, ne ovat viisaat ja ylitse muiden kuolevaisten! Minä kiitän sinua, Rouva Filosofia, alusta, jonka minulle opetit.

ROUVA FILOSOFIA: Sinäkö moukka kiität minua vain alusta? Minä olen alkusi ja loppusi, sinä et saata jättää minua etkä kohdella tuolla tavalla!

TYTÖNHUPAKKO: Minä olen nyt omillani ja jätän sinut, minulla on suuria haaveita tulevalle. Minä löydän tien kotiin yksin.

ROUVA FILOSOFIA: Sinä hupsu tyttö, sinä et tiedä, mikä sinua kohtaa ilman minua. Sinä et jätä minua!

 

KERTOJA: Mutta niin tytönhupakko lähtee ja Rouva Filosofia jää sammaleelle katsomaan. Hylättynä, yksin.

 

KOHTAUS 3

 

KERTOJA: Tytönhupakko vaeltaa päiviä ja öitä, askeleet ovat varmat ja raskaat, ne askeltavat, mutta lopulta käyvät varovaisemmiksi. Metsä on pimeä ja se tihentyy, tihentyy tihentymistään, kunnes keskellä metsän sydäntä on aukio. Taivaalta loistaa valoa aukiolle, missä istuu Rouva Totuus.

 

ROUVA TOTUUS: Kas, kas. Olenkin sinua odottanut, käy peremmälle tyttöseni, tuossa istuinalusta.

TYTÖNHUPAKKO: Kuka olet, rouva?

ROUVA TOTUUS: Olen Rouva Totuus, rakas lapsi. 

TYTÖNHUPAKKO: Rouva… Rouva Totuus? Hän ei näytä Rouva Totuudelta, minä haluan hänestä kauas.

ROUVA TOTUUS: Älä jupise itseksesi tyttö, vaan tule lähemmäs! Olet nähnyt minut kyllä.

TYTÖNHUPAKKO: Läheltä kun sinua katson, olet tuttu, kasvosi ja äänesikin tunnistan. Olet vaihtoehto viisi, nyt muistan, olet yksi suuri logiikoiden mestaritarina! Hieman pieni kyllä olet.

ROUVA TOTUUS: Voi tytönhupakko, oletpa kopea ja ylväs ja hupakkokin vielä. Näetkö täällä muita totuuksia?

TYTÖNHUPAKKO: En, rouva.

ROUVA TOTUUS: Jotakin olet oppinut, aistejasi ainakin käyttämään. Näytä nyt mitä osaat päätellä! Miksi sinä minut kohtasit?

TYTÖNHUPAKKO: Sinä… Sinä olet loppuni? Sinä pelastat minut?

ROUVA TOTUUS: Ei, en ole loppusi, enkä pelasta sinua. Minä olen Rouva Totuus, minä johdatan sinut ymmärtämään ja vien sinut perille, vien sinut kotiin.

TYTÖNHUPAKKO: Kerro minulle heti kaikki, olen ymmälläni ja janoan tietoa. Miksi olen täällä, miksi Rouva Filosofia ei auttanut minua?

ROUVA TOTUUS: Vain totuus vapauttaa, rakas lapsi. Erilaiset filosofiat eivät sinua pelasta, ne ovat kartasto, mutta tuntematta minua, on mahdotonta valita oikeaa tietä. Mutta minäkin saan käskyni muualta, en minä sinua pelasta. Voima virtaa voimakkaammalta ja minä olen vain opas.

TYTÖNHUPAKKO: Ylhäinen isäntäsi on hän, joka vie minut pois täältä, niinkö? Uskon, minä uskon, että sinä ja tämä kaikki on totuus! Olen ollut hupsu ja ylpeä, mutta nyt minä uskon.

ROUVA TOTUUS: Ja niin minä voin johdattaa sinua ja pääset kotiin. Tule!

 

KERTOJA: Niin tytönhupakko ja Rouva Totuus lähtivät jalkain kulkemaan kotia kohti, enkelit ja tuulen lämmin henkäys ympärillään.

 

Leppoisaa, armollisempaa ja käytännöllisesti hyväksyvämpää viikkoa! Ehkä ensi kerralla on vuorossa sitten se rakkausteksti, jota viimeksi lupailin, katsotaan.

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.