Minä + Kanada

Posted by | · · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Minä + Kanada

Minulla ja Kanadalla on tässä kuussa yksivuotispäivä. Vuosi on hurahtanut nopsakkaa, mutta samaan aikaan tuntuu, että vuoteen on mahtunut yksi kokonainen maapallollinen kokemuksia, ihmisiä, rahanmenoa, kasvamista ihmisenä ja kirjoja. Tästä tekstistä tulee nyt aika randompläjäys, jolla on pää ja häntä, mutta jonka keskiosa on sitä sun tätä, siinä sun tässä järjestyksessä.

 

Kun purettiin matkalaukut ensimmäisessä osoitteessa tuntemattomien ihmisten luona viime heinäkuun lopulla, ajatuksena oli, että Kanada on jokseenkin samanlainen kuin Usa. Usan sisko tai ainakin serkku. Hyvin nopeasti kuitenkin opimme, että asia ei ole näin, ja että kanadalaiset eivät tykkää (eivät sitten alkuunkaan), että heitä verrataan jenkkeihin. Maa tuntuu olevan jokseenkin  Suomen tuntuinen esimerkiksi kun ajatellaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja koivujakin täällä näkee. Samoin ainakin Vancouverin busseissa ihmiset istuvat omissa oloissaan, eikä ole pakko puhua tai katsoa päälle, jos on niin aikainen aamu, ettei ole edes aamukaffeja ehtinyt vielä hörpätä. Tai jos on muuten vain se introvertimpi aika kuukaudesta.

 

 

Moni muu asia onkin sitten aika erilainen. Palkkashekki haetaan (ainakin omalla työpaikalla) toimistolta pari kertaa kuussa, verotietojen kanssa hikoillaan keväällä koko edellisen vuoden edestä, koska ne näpytellään systeemiin itse ja käteistä saa käyttää vaikka missä.

 

Lisäksi etenkin Vancouverissa ekologisuus ja luonnon arvostaminen putkahtaa esille monessa paikassa — jopa monessa vessassa!  Useissa vessoissa on joku tarra tai juliste, jossa puhutaan veden tuhlaamisesta vastaan, pyydetään käyttämään vessapaperia järkevyyden rajoissa luonnon säästämiseksi jne. Tälle NIIN superiso plussa! Ja luonnosta tykätään. Kun piiiiiitkän talven sadekauden aikana tulee aurinkoa, vancourilainen paiskaa saman tien tiskiharjan tiskialtaaseen (mikäli on tiskaamassa), puutarhahanskat eteisen kaappiin (mikäli on puutarhassa) tai ampaisee pikavauhtia päiväunilta sohvalta ylös ja sinkoaa ulos. Kun on kelejä, niin kaikki menevät ulos ja se homma, mikä on meneillään, stopataan.

 

 

En tiedä, ovatko kanadalaiset yleisesti minkä kokoisia, lihavia vai laihoja, mutta minulle ja Jannelle povattiin järkyttävää lihomista kun tänne muutettiin. Kuulemma syötäisiin vain donitseja, mäkkärin ruokaa jne. Noh, omat elämäntavat (tunnetusti) sisältävät aika tavalla liikkumista ja syömiseenkin olen panostanut vuosi vuodelta enemmän — en ollakseni laiha, vaan koska suvussa on muutamia sairauksia, joita minulla joko a) jo on tai b) on riski tulla. Esim. diabetesriski on kova, ja pyrin omilla elämäntavoilla välttelemään tuota sairautta niin paljon ja pitkään kuin mahdollista. Ja mitä tulee näihin kanssa-kaupunkilaisiin, niin omalla kadulla joutuu väistellä juoksijoita jatkuvasti. Ehkä kaupunkielämä on aktiivisempaa, mene ja tiedä, mutta kovin lihavaa sakkia ei tässä kaupungissa kyllä yleisesti ole. Kulttuuri ei tunnu olevan se, että koko ajan vedetään jotain rasvassa paistettua ranskalaista suuhun, vaikka sekin olisi mahdollista, koska ruokapaikkaa löytyy joka lähtöön. Kovempi juttu on kuitenkin aasialainen ruoka, joka on muuten niin hyvää, että oksat pois ja vähän runkoakin. Huh! Täältä saa sellaista kiinalaista, ettei sille kyllä mikään suomalainen pöperö pärjää. Niin ja halpaakin se on.

 

 

Sitten ihmisistä. Ihmisetkin ovat hieman erilaisia, vaikkakin jotain pientä häivähdystä suomalaisuudesta voi joskus aistia. Tämä ”juttu” on varmaan se, että moni kanadalainen on rauhallinen ja antaa kanssaeläjille myös tilaa. Mutta se suuri ero: Jos ala-asteen enkuntunnilla sanottiin, että britit ovat kohteliaita, niin entäs sitten kanadalaiset? Olin joskus kolmisen viikkoa eräässä walesilaisessa perheessä, kun olin kielikurssilla, joten myönnän, että paljoa kokemusta ei briteistä ole. He olivat kohteliaita niin, että muistivat sanoa excuse me ja sorry ja olla puhumatta joistain asioista suoraan, mutta olivat he kyllä välillä aika suorapuheisia ja töykeitäkin. Aika ajoin oli todella epätervetullut olo. Vaikka täälläkin voi tavata töykeitä tyyppejä, tuntuu silti, että kohteliaisuus- ja sorikulttuuri ovat täällä ihan omalla tasollaan. Meikän kohteliaisuus on sinkoutunut niin potenssiin tuhat ja yksi, että Janne kuiskii välillä, että olitkohan nyt jo liiankin kohtelias.

 

Lisäksi kanadalaiset ovat aika iloisia ja hymyileviä. He juttelevat tuntemattomille, mitä en ole yhtä luonnollisesti nähnyt tapahtuvan Suomessa kuin ehkä Jurvan K-kaupan kassalla. Kun täällä siirtyy kaupungin vilinästä hieman rauhallisemmille alueille, lenkkipolulla hymyillään, tervehditään ja joskus myös rupatellaan. Viime talvena koulumatkan varrella köpötellessäni sain monena aamuna pirteät hymyt ja kohteliaat kommentit tietyöntekijöiltä, jotka piristivät päivää pitkään. Joskus hyvä tuuli on pienestä kiinni.

 

Maisemia Banffista, Albertasta, kun käytiin Rocky Mountains-retkellä. Tämä kuva napattiin, kun oltiin haikkaamassa.

 

Rääväsuisena ja tabuja rakastavana ihmisenä olen yllättäen pohtinut viimeisen vuoden aikana paljon sitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. En tiedä mitä tässä tulee vielä tapahtumaan… Olen suoran puheen nainen ja se on asia, josta tulen pitämään kiinni, mutta huomaan, että pohdin aina vain enemmän eri tilanteissa, että mitä oikeastaan saan sanoa. Toki suomalainen kulttuuri on se oma tuttu pelikenttä, jonka säännöt tuntee kuin omat taskunsa ja siksi tietää myös, että kuinka paljon ne venyvät ja missä kohtaa niitä on vielä jokseenkin soveliasta tai suotavaa rikkoa. Ehkä toisessa kulttuurissa sitä tulee epävarmemmaksi.

 

Tämäkin kuva tuosta epätodellisesta paikasta, eli Canadian Rockies.

 

 

Lisäksi:

 

Täältä voi löytää suht edullisesti Lindtin suklaata, joka on muuten parempaa kuin Fazer.

 

Olen nähnyt täällä saleilla enemmän ihmisiä, jotka ovat niistä youtuben salimokat-videoista. Personal traineritkään eivät näytä osaavan ohjeistaa oikeanlaista penkki- tai kyykkyasentoa. Salilla ollaan myös usein puolialasti.

 

Se on totta. Eli siis että karhuja voi oikeasti nähdä luonnossa ja että metsään ei voi noin vain mennä. Täällä mennään tiettyihin metsiin, joissa käy ihmisiä, mutta ihan minne tahansa ei voi metsäretkelle mennä. Tulee hieman tutiseva olo, kun on menossa haikkaamaan ja polun alaosassa lukee (vaikka onkin yleinen reitti), että varo karhuja…

 

Pesukarhut ovat söpöjä, mutta ne sotkevat. Ne on siis söpöja ja superärsyttäviä.

 

Yleisissä saunoissa ei saa edelleenkään vielä näin 2010-luvulla heittää löylyä. Siksi menen ennemmin steam roomiin, jossa on kuumempi. Meillä on läheisessä uimahallissa onneksi nämä vempeleet ja erittäin kuuma poreallas, niin saa suomalainenkin hytisevä ruho jostain rentoutumisensa.

 

Kanadalainen mies voi olla paljon feminiinimpi mies kuin suomalainen mies. Ylipäänsä tuntuu, että täällä miehen malli on erilainen kuin Suomessa. Mies voi puhua pehmeällä ja aika samettisellakin äänellä, käyttää pehmeitä värejä vaatteissa, välittää omasta ulkonäöstä, käyttää sellaista elekieltä, joka meillä Etelä-Pohjanmaalla mielletään ehkä aavistuksen naismaiseksi (en tarkoita kuitenkaan sellaista ‟siis daa” -käden kaartamista ja elehtimistä), jne. Ja olla silti mies, huom.

 

Täällä myydään hyviä avocadoja. En ole kertaakaan ostanut pilaantunutta avocadoa ja näin rahatkaan eivät mene täällä hukkaan tässä kohdassa.

 

Täällä on positiivinen ilmapiiri, jossa on hyvä olla. Ei tarvitse kuunnella valitusta, mikä on rentouttavaa ja rauhoittavaa musiikkia sielulle ja ruumiille.

 

 

Summa summarum: Kaikenkaikkiaan oma ensimmäinen vuosi on ollut ihana ja elän pumpulissa. Varauduin hirveään kulttuurishokkiin ja olin henkisesti happinaamarit, sukellutpuvut ja kaikenmaailman avaruuskypärät päässä odottamassa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Joitakin lieviä ärsytyksiä on ollut, mutta ne ovat olleet pieniä. Luulen, että omaan olotilaan vaikuttaa se, että oma koulu, yhteisö ja ilmapiiri siellä ovat niin suoraansanoen hoitavia ja siellä on tilaa hengittää. Samoin seurakunta, jossa käymme. Me kaikki jaamme saman arvomaailmapohjan, vaikka olemmekin todella erilaisia, eri maista ja kulttuureista ja ajattelemme monista asioista eri tavalla. En vaihtaisi. Tämä on minun happikaappini tässä maailmassa (IK-opiston lisäksi).

 

Hyviä viikonloppuja!

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.