Leipää pöytään

Posted by | · · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Leipää pöytään

Edellisessä postauksessa kerroin apurahoista, joiden avulla kirjailijoiden on mahdollista kirjoittaa kotona. Kun on työ ja opiskelu, ja osalla myös lapsia, aikaa kirjoittamiselle ei löydy niin helposti. Saattaa olla, että takataskussa olisi monta hyvää aihetta, ehkä parilla ruttuisella lapulla muistiinpanoja, ja ne vain odottavat aikaa, jolloin voi istua alas, kaivaa kynät (tietokone) esiin ja kirjoittaa. Arki voi olla niin täynnä kaikenlaista hässäkkää, että loma on ainoa mahdollinen aika kirjoittaa. Mutta kiitos apurahoista, jotka mahdollistavat ainakin silloin tällöin pitkäjaksoisen kotona työskentelyn.

 

Moni kirjailija elää kuitenkin sellaista arkea, jossa arpuhahat ovat harvinaisuus normin sijaan. Joku saattaa ajatella romanttisesti (mm. minä joskus aikoinaan), että kirjailijuus ammattina on ammatti muiden seassa. Eihän se ole. Se ei ole herääminen aamuseitsemältä, kurvaaminen töihin, kurvaaminen takaisin kotiin, vapaa-ajalla rentoutuminen ja palkkapäivänä pankkitilin lihavoituminen. Toimeentuloa saattaa kuvata vain yksi sana: vaihteleva.

 

Mutta tämä ei silti ole epätoivoinen tilitys siitä, miten kehnosti kirjailijat saavat rahaa. Keinoja on. Jotkut kirjailijat tekevät toimittajan töitä, ja kirjoittajakouluissa opetetaan usein lehtikirjoittamiseen ja freelancerin arkeen liittyviä tärkeitä asioita, mm. miten tarjota juttujaan lehtiin, mitä kaikkea voi kirjoittaa, ajanhallinta/arki. Osa kirjailijoista tekee opettajan töitä, jotkut kokoaikaisesti ja jotkut keikkaillen. Opettajan työ voi olla äidinkielen opettamista peruskoulussa, opettamista tai ohjaamista yliopistossa (kirjallisuus, kirjoittaminen, suomen kieli), kansanopistoissa opettamista, kansalaisopintokurssien vetämistä yms. Yliopistossa (myös avoimen puolella) ja kustannusalalla on erilaisia työtehtäviä, jotka monesti kiinnostavat kirjoittaja-kirjallisuus-ihmisiä.

 

Lähde: Googlen kuvahaku

Lähde: Googlen kuvahaku

 

Kirjailijoiden sivubisnes voi olla kirjailijavierailut, mutta niillä ei kukkaroa kovin paljon paisuteta, koska harvat vierailevat joka kuukausi kouluilla (etenkään tällaisina taloudellisesti tiukkoina aikoina). Samoin keikkatyötä voi tehdä lehdissä mm. kirja-arvioiden puitteissa.

 

Todellisuudessa monet kirjoittavat päivätyönsä ohella. Kirjailijoissa on lääkäreitä, siivoojia, myyjiä, sairaanhoitajia ja tehdastyöntekijöitä. Romaanin kirjoittamiseen ei välttämättä tarvitse puolta vuotta lomaa, vaan sitä voi työstää ruokatunneilla (kuten J. K. Rowling teki ensimmäisen Harry Potterin kanssa aikoinaan).

 

Myönnän kuitenkin itse, että tarvitsen vapaaillan (vähintään viisi tuntia), jotta voin ryhtyä kirjoittamaan pidempää tekstiä. Tämä on henkinen neuroosi, josta en pääse eroon. Mikäli tiedän romaania kirjoittaessani, että tunnin päästä minulle tulee vieras tai minun on lähdettävä jonnekin, en voi kirjoittaa. Tunti on aivan liian lyhyt aika, koska yleensä minulla kestää jonkun aikaa virittäytyä tunnelmaan (yleensä luen ensin edellisiä lukuja). Toisaalta taas novellin raakaversioon riittää kaksi tuntia ihan hyvin. Tämä on siis tekstilajikohtaista, joskus myös fiiiksestä riippuvaa. Yleensä pääsen kuitenkin hyvin nopeasti ”fiilikseen” ja kirjoitan. Muistan pari vuotta sitten, kun minulta oli tilattu joulunovelli erääseen lehteen ja eräänä iltana istuin alas sohvalle. Olin yksin kotona ja pää oli aivan tyhjä, mutta olin päättänyt kirjoittaa. Yritin kutsua ideoita luokseni, mutta harmikseni ne eivät ole koiria, joita voi pyydellä tai käskeä. Otin paperin ja rustailin siihen epämääräistä töherrystä tovin, kirjoitin ensimmäisenä mieleentulevat ajatukset (niitä taisi olla kaksi). Lopulta ensimmäinen idea oli mielestäni niin hyvä (ja rohkea, mietin, että oliko liian rohkea tai provosoiva kyseisen lehden linjalle), että kymmenen minuutin kuluttua lähdin kirjoittamaan sitä. Puolentoista tunnin päästä novelli oli niin valmis, että luin sen seuraavana päivänä muutaman kerran, tein tarvittavat kielioppikorjaukset ja niin se oli valmis lähetettäväksi.

 

Lähde: Googlen kuvahaku

Lähde: Googlen kuvahaku

 

Kirjoitan itse aika paljon viikonloppuisin ja lomilla, mutta lehtijutut ja novellit kirjoitan työpäivien jälkeen kotona sohvalla. Nimeä minut uudelleen -romaanin ensimmäisen version aloitin niin, että kirjoitin sitä maanisesti teologian opiskelujeni ohessa. Minulla oli joka päivä koulua kahdeksasta puoli yhteen, ja heti koulusta päästyäni kirjoitin iltaan asti. Loput ensimmäisestä versiosta sain kirjoitettua lomalla, kun sellainen sattui sopivasti tuohon saumaan.

 

Kuten olen jo aikaisemmin tässä blogissa todennut, en itse haaveile enää sellaisesta ajasta, jolloin olen älyttömän pitkään kotona ja ainoa lukujärjestyksessäni lukeva asia on kirjoittaminen. Lyhyemmät apurahakauhdet näyttävät olevan se minun juttuni, koska ne mahdollistavat tietyn ajan kotona, mutta tulisin luultavasti hulluksi, jos olisin vuoden kotona kirjoittamassa. Olen tehokkaampi ja energisempi, kun teen töitä tai opiskelen niin, että käyn koulussa (raahaudun välillä ulos kotoa ulkoisen tahon rohkaisemana/pakottamana). Rutiinit, rutiinit, I love y’all! On kuitenkin heti lisättävä se, että jos minulla on liian paljon töitä, aikaa kirjoittamiselle ei löydy kovin helposti ja aivotkin menevät tukkoon. Kohtuus ja sopivuus, ne on löydettävä. Onneksi asioita voi kokeilla ja omaa tekemistä arvioida. Sitä kautta se järkevä ja sopivalta tuntuva tapa löytyy.

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.