Kun haluaa elää

Posted by | · | Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kun haluaa elää

Olen kirjoittanut paljon masennuksesta ja kuolemasta, mutta elämisestä ja elämänhalustakin on sanottavaa. En edes tiedä, miten saisin jäsenneltyä ajatukseni, koska tuntuu, että ne ovat paatosta ja sekavia, toisiinsa sotkeutuneita tunteita. Toivon, että sanoma toivosta ei jäisi koskaan sen jalkoihin, paljonko pahuudesta, traumoista ja vaikeuksista puhutaan. Selviytyminen on mahdollista, vaikka toisaalta kun tapaa ihmisen, joka syö lääkkeitä jotta ei tekisi itsemurhaa, ei meinaa uskaltaa sanoa sanaa toivo. Ei siksi, että ei uskoisi siihen, vaan siksi, että toisen pahaolo on niin vahvaa, että tuntuu ettei sopivia sanoja ehkä löydykään. Sekin pelottaa, että tulee minimoineeksi toisen tunteet ja tilanteen.

 

Elin monta vuotta ajatellen kuolemaa joka päivä. Ajattelin, että tuskin elän koskaan kaksikymppiseksi asti, ehkä en edes ehdi tulla täysi-ikäiseksi, kun jo olen poissa. Nyt olen 27-vuotias enkä enää halua kuolla joka päivä. Itse asiassa elämä on sen verran hyvää, että haluaisin elää hyvin vanhaksi. Ja joskus elämisen halu on niin vahvaa, että se kouraisee mahanpohjasta. Joskus kun pysähdyn sen täysin realistisen ajatuksen äärelle, että minä kuolen joskus, käyn sekunnissa yhtäkkiä läpi monta tunnetta: surua, pelkoa ja ikävää. En halua kuolla, saanhan vielä elää? Vielä monta vuotta näin.

 

Haluan vielä kävellä valkoisella hiekkarannalla, uida meressä, joka on turkoosi ja jonka läpi voin nähdä hiekkapohjan ja omat varpaani. Haluan opiskella maassa, jossa on paljon korkeita lumihuippuisia vuoria ja oppia uusia asioita, tutustua ihmisiin ja kasvaa. Välillä mielessä ja haaveissa on niin paljon asioita, että tuntuu hieman samalta kuin yrittäisi haukata omenaa kerralla. Ehkä elämän nälkä on niin kova siksi, että on joskus elänyt sellaista elämää, jossa sille ei ole ollut paikkaa.

 

IMG_6436

 

Itse asiassa muistan, kun sain aikoinaan yhtenä tavallisena päivänä ilon, ja se on yksi parhaista muistoistani: oli tavallinen päivä, kävelin kouluun, teki mieli nousta polun varrella kököttävän punaisen rivitalon katolle ja huutaa kaikille, että minulla on vihdoin ilo. Muistan, että lehdet olivat juuri ilmestyneet koivuihin ja minä tajusin äkisti, mitä sanonta ”haljeta onnesta” tarkoittaa. Olisin itkenyt ellen olisi ajatellut, että se on noloa. Viihdyin paljon yksin, koska tunne oli niin huumaava. Vuosien masennuksen jälkeen se oli uusi ja outo ja niin ihana.

 

Toisaalta ”normaali elämä” saattaa olla alkuvuosina hieman vaikeaa sellaisille, jotka ovat tottuneet ailahtelevuuteen, alakuloisuuteen, impulsiivisuuteen ja romahtamisiin. Mitä elämästä tulee, jos kaikki on tällaista? Onnellisuus ja tasapainoinen arki voi olla tylsää ja joskus jopa ahdistavaa. Ei sillä, että sitä ahdistavuutta tai masennusta kaipaa, mutta tasapaino kaiken tasapainottomuuden jälkeen voi olla kova sokki. Onneksi sitä voi kuitenkin hoitaa muullakin tavalla kuin järjestämällä draamaa tai ahdistusta, voi esimerkiksi seikkailla itselleen sopivalla tavalla. 😉

 

IMG_6411

 

Nykyään, kun elämänhalu on kova, huomaan välittäväni esimerkiksi terveydestä enemmän kuin ennen. No, se johtuu kyllä myös ikäkriisistä (mieheni täyttää pian 30 vuotta ja minullakin on kriisi). Haluan elää vanhaksi ja haluan vielä silloinkin pyöräillä, matkustaa ja touhuta kotona. Joskus sitä havahtuu pelkoon. Pelottaa, koska tietää, että on saanut niin paljon ja sen kaiken voi menettää. En ole saanut rikkauksia tai oikotietä onneen, mutta vuosien työn ja sattumusten kautta on saanut toteuttaa unelmia ja tehdä merkityksellisiä asioita. En tykkää käyttää sanaa ”onnellinen”, kuten olen tainnut ennenkin sanoa. Tykkään käyttää sanaa ”tyytyväinen”, koska se kuvaa paremmin sitä, mitä elämä voi olla parhaimmillaan. Siirappisia loppuja ei tässä elämässä ole, mutta ihminen voi olla tyytyväinen ja kiitollinen, vaikka ei olisikaan koko ajan ilon maksimipisteessä.

 

Tiedän, että meidän ajassamme on tärkeää haluta korkealle, haaveilla suurista ja pysyä tyytymättömänä. Haavelua kannatan — kyllä, haaveilkaa! Tietynlainen tyytymättömyys voi ehkä olla ihan hyväksi, semmoinen niin pieni, että se vain käynnistää moottorin saamaan asioita aikaiseksi, mutta ei saa elämää näyttämään niin kurjalta, että unohtaa kaikki hyvät asiat. Kiitollisuus on elämässä elintärkeää. Elämästä saa olla kiitollinen. Se on asia, jota joidenkin voi olla vaikea oppia, koska joskus saattaa käydä niin, että rankoista taustoista tulleet ihmiset kokevat jopa syyllisyyttä siitä, mitä he ovat saaneet ja he haluaisivat pelastaa koko maailman. Saattaa olla niin, että kun tunnistaa toisten tuskat ja on empaattinen, omasta elämästä, saavutuksista ja asioista, joita itsellä on, voi olla jopa vaikea iloita.

 

Valoa viikkoonne!

 

<3: Sara


No Comments

Comments are closed.