Kirjailijan työpäivä ja romaanin kirjoittaminen

Posted by | · · · · | Uncategorized | 2 kommenttia artikkeliin Kirjailijan työpäivä ja romaanin kirjoittaminen

Minua pyydettiin yhtenä päivänä eräässä paikassa (kuulostaa salaperäiseltä, eikö? 😉 No joo, koulussa minä tämän ”luennon” vedin) kertomaan omasta romaanityöskentelystäni ja ajattelin, että voisin tehdä sen myös täällä. Olen huomannut, että myös esim. lehdet ovat haastatteluissa usein kiinnostuneita kirjoittamisesta, eli että miten se tapahtuu, missä, jne. Pitemmittä puheitta, tässä:

 

Minulta on julkaistu siis kaksi romaania ja kolmas on työn alla (kesällä on sen muokkaamisvaiheen vuoro). Jokaisen kirjoittaminen on ollut yhtä aikaa samanlaista ja erilaista. Käyttäydyn kirjoittajana yleensä aikalailla saman kaavan mukaan: minun on saatava ensimmäinen versio valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Kirjoitan ensimmäistä versiota siis ”henkeni edestä”, koska vasta sitten, kun runko on kasassa, kykenen olemaan rauhassa. Ja sitten alkaa muokkausvaihe.

 

Kävin kirjastossa. ;)

Kävin kirjastossa. 😉

 

Mun on pakko syntyi, kuten tämän sivuston esittelyosiossa kerron, silloin, kun opiskelin kirjoittajalinjalla EP-opistolla ensimmäistä vuotta. Olin ajatellut, etten tule koskaan kirjoittamaan romaania, koska minulla ei ollut aavistustakaan, miten niin ison kokonaisuuden saa hallittua. Miten muistaa kaikki henkilöhahmot, miten ylipäänsä päättää keitä hahmoja teokseen tulee, mistä aloittaa, miten aloittaa, mitä asioita romaanin pitäisi sisältää, miten se pitäisi lopettaa? Olin ajatellut pitäytyä runoissa ja novelleissa, koska ne olivat lyhyempiä ja niitä oli helpompi hallita.

 

Tuon kevään viimeinen kurssi oli Taija Tuomisen pitämä romaanikurssi. Kurssille piti kirjoittaa synopsis, eli suunnitelma romaanista. Leikittelin ajatuksella, että JOS kirjoittaisin romaanin, niin minkälainen se olisi. Keksin aiheen aika nopeasti ja kirjoitin siitä synopsiksen. Kurssilla me teimme erilaisia harjoituksia hahmoihin, juoneen ja itse tekstiin liittyen. Kurssin päätteeksi, viikonlopun jälkeen, meidän tuli kirjoittaa n. parikymmentä sivua tuota romaania ja saimme siitä palautteen. Tuon viikonlopun aikana olin tajunnut jotakin romaanin kirjoittamisesta ja aloin saman tien kirjoittaa. Se lähti oudon helposti käyntiin, ja kun Taija laittoi palautteensa pätkästäni, jatkoin saman tien ja kirjoitin romaanin ensimmäisen version.

 

Olen ihmisenä intohimoinen, joku on joskus sanonut minua suorastaan neuroottiseksi tai maaniseksi. Kun kirjoitan, olen…noh, maaninen, jos näin voi sanoa. Kun kirjoitan ensimmäistä versiota, aikaa ei jää juuri millekään muulle, joinakin päivinä kirjoittamisen aikana hyvä kun ehdin edes jääkapilla käydä hakemassa jotakin ruokaa, jonka hotkaisen nopeasti. Voi kuulostaa oudolta, että kirjoitin Mun on pakko -kirjan ensimmäisen version kahdessa viikossa, mutta toisaalta, se oli vain ensimmäinen versio, enkä ehtinyt tehdä oikein mitään muuta kuin kirjoittaa (voi olla, että kävin välillä pikaisella iltalenkillä tai aamusalilla, en muista). En esim. kyläillyt, vaan pysyin suurimmaksi osaksi kotona omissa oloissani. Minulla oli paperilappusilla henkilöhahmojen luonteenpiirteitä, juonikaaviota ja muuta vastaavaa, jotka auttoivat minua pysymään kärryillä siinä, mitä tein.

 

Minulle kävi niin onnellisesti, että lähetin saman viikon perjantaina käsikirjoituksen kustantamoon, josta soitettiin sunnuntaina, ja niin meidän yhteistyömme alkoi.

 

 

Työstin romaania ahkerasti seuraavaan helmikuuhun saakka. Kävimme kustannuspäällikön kanssa käsikirjoitusta ja sen eri versioita sivu sivulta läpi, ja tein korjauksia sitä mukaa, kun minulta niitä pyydettiin, vaikka välillä keskustelimme muutosehdotuksista sekä minun ajatuksistani muutoksiin liittyen. Hyvä ystäväni Markus Mäenpää, tuttavallisemmin Make (Make ei ole Markuksen näköinen, vaan Maken), kävi käsikirjoituksen heti alkuaikoina todella tarkasti läpi. Make on todella hyvä palautteenantaja ja hänkin on opiskellut kirjoittamista (samassa koulussa kuin minä pari vuotta ennen minua). Make on luottolukijani, ja en voi tarpeeksi korostaa hänen palautteensa merkitystä. Hän oli tulostanut romaanini ensimmäisen tai toisen version, lukenut sen ja käynyt läpi kaikki pikkusanat ja välimerkitkin. Kävimme tuon nivaskan läpi ja on se kummallista, kuinka paljon muutamassa tunnissa voi oppia. Ruksimme kaikki turhat ja oudot kohdat pois ja merkitsin itselleni sellaiset kohdat, joita pitäisi vielä laajentaa, pohjustaa, nopeuttaa, hidastaa tai selventää.

 

Lähde: Googlen kuvahaku

Lähde: Googlen kuvahaku

 

Joskus kevättalvella sain kirjan kannet nähtäväkseni, samoin takakannen tekstin, jota sain kommentoida, ja kirja käväisi myös oikolukijan silmien alla. Luin kirjan tarkasti oikoluvun jälkeen, samoin taiton jälkeen, ja en olisi millään halunnut päästää kirjaa käsistäni. Löysin jatkuvasti virheitä ja halusin muokata tekstiä viimeiseen asti. Oli pelottavaa päästää se painoon, koska sen jälkeen sitä ei voi enää muokata. Toisaalta se oli helpottavaa.

 

 

Toisen romaanin kohdalla toimin jokseenkin samalla tavalla, mutta tällä kertaa en suunnitellut kaikkea etukäteen niin tarkasti. Kirjoitin ensimmäisen version nopeasti, mutta en yhtä nopeasti kuin ensimmäistä (ehdin käydä joinakin päivinä urheilemassa, kyläilemässä ja syödä ajan kanssa 😉 ). Muokkaustyö oli Nimeä minut uudelleen -romaanin (NMU) kanssa työläämpää ja romaani muuttui aika paljon matkan varrella. Kirjoittaminen oli henkisesti raskasta, koska eläydyn tarinaan vahvasti (oli se rankkaa ensimmäisenkin kohdalla, jolloin minua oksetti kaikki ruoka eikä ollut nälkä). Niin kauan kuin ensimmäinen versio on valmis, elän tuossa maailmassa jatkuvasti. Se on samaan aikaan jännittävää, mutta ahdistavaa, ja ahdistavaa se on etenkin, jos kirja käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä. Kirjoitin tämän romaanin 1. version ennen kuin esikoisteokseni tuli ulos, ja lähdimme työstämään NMU:ta kustantamon kanssa hyvin pian esikoisen julkaisun jälkeen. Prosessi oli raskas, koska emme meinanneet päästä yksimielisyyteen monista kohdista ja tarinan käänteistä. Lopulta ongelmaksi näytti koituvan ylipäänsä se tapa, millä olin insestiä ja sen seurauksia kuvannut, ja yhteistyömme päättyi muutamaa kuukautta ennen kuin kirjan oli määrä tulla ulos (mutta ei tästä enempää, koska olen kirjoittanut tästä jo aikaisemmin).

 

Lähetin käsikirjoituksen ensin yhteen kustantamoon, jonne ensin soitin. Tiesin, että yleensä kustantamoilla kestää aika kauan vastata (puolesta vuodesta vuoteen) ja yritin olla kärsivällinen. Vuoden päästä lähetin sen muutamaan muuhun kustantamoon, ja siitä vielä vuoden päästä muutamaan. Jotkut olivat kiinnostuneita, joistakin ei kuulunut koskaan mitään, jotkut sanoivat ei. Minä myös muokkasin kirjaa samalla, kun se vielä etsi julkaisijaansa. Lopulta tarjosin viime syksynä kirjaa Kharis Oy:lle ja sieltä ovet aukenivat. Kirjahan tuli ulos tammikuussa, eli aika ripsakkaa toimintaa.

 

Viime päiviin on kuulunut joka päivä annos tätä :) Liittyy kandintyöhöni, josta kerron varmaankin toukokuussa, kun työ valmistuu.

Viime päiviin on kuulunut joka päivä annos tätä 🙂 Liittyy kandintyöhöni, josta kerron varmaankin toukokuussa, kun työ valmistuu.

 

Nyt kolmannen kohdalla olen kirjoittanut rungon (en edes muista koska sen tein, varmaankin pari vuotta sitten). Olen välillä lueskellut tuota versiota ja tehnyt ajatustyötä, mutta kiireiltäni en ole ehtinyt käydä kunnolla työstämään sitä. Kesällä aion sen kyllä tehdä.

 

Kirjailijan työpäivä, millainen se siis minulla on? Ekan version aikana se on tällainen:

klo 9 herätys ja aamupala

klo 10 kirjoittamaan

Ja kirjoitan ainakin kuusi tuntia, joskus kirjoitan kymmenen. Välillä syön ja juon kahvia. Yritän ehtiä salille jossakin kohtaa päivää (intensiivisinä päivinä ei toivoakaan treeneistä).

Ja sitten nukkumaan. (Vähän pukkaa hikeä ja epäuskoa tätä päivärytmiäni tutkaillessa nyt kun se on tällä tavalla kirjoitetussa muodossa.)

 

Kun 1. versio on valmis, lähden heti kotoa pois jonnekin kyläilemään, koska olen ollut niin pitkään omissa oloissani. Haluan myös saada ajatukseni muualle ja koska koti on työpaikkani, haluan työpaikalta pois. Muokkausvaiheen aikana päivät ovat erilaisia, koska muokkausta ei tehdä joka päivä ja tämä vaihe kestää minulla puolesta vuodesta pariin vuoteen.

 

Eli tällaista juttua tänään. Toivon kovasti, että laittaisitte toiveitanne siitä, mitä aiheita käsittelisin täällä blogissani. Koska nämä asiat ovat arkeani, en aina oikein tiedä mikä tästä kaikesta on kiinnostavaa lukijoiden näkökulmasta. Minun kiinnostukseni vaihtelee, ja se, mikä kiinnosti kaksi tai viisi vuotta sitten, ei enää olekaan niin kiinnostavaa.

<3:Sara


2 Comments

Sonja Tirkkonen says:

kesäkuu 17, 2015 at 3:10 pm

Mielenkiintoista todella. Varsinkin ensimmäiseen versioon uppoutumisesi. Itse kirjoitin raakaversion ensimmäiseen käsikirjoitukseeni yhdeksän kuukautta kestäneellä kirjoittajakurssilla. Siis vauhtia noin kymmenen liuskaa kahdessa viikossa. Eli todella erilailla kuin sinun luomisprosessisi kulki. Toisaalta olisi ihana saada aikaan tekstiä noinkin nopeassa tahdissa, vaikka se vaatisi istumalihaksia kokonaisia päiviä ja viikkoja vain naputellen istualtaan tekstiä tulemaan. Toisaalta sitten kuvaat että muokkausvaiheeseen menee puolitoista tai kaksikin vuotta. Itse ajattelin muokata käsikirjoituksen vajaassa vuodessa julkaisukuntoon, koska olen käyttänyt niin paljon aikaa raakaversion parissa. Eli kuinka ollakaan näinkin erilaisilla tavoilla kestää suurinpiirtein saman verran saada kirja kasaan.

sarasaarela.com says:

kesäkuu 17, 2015 at 6:50 pm

Moi!

Kiitos kommentista 🙂 Ja totta, näinhän se on: toisella menee kauemmin yhteen vaiheeseen, toisella toiseen. Muokkausvaiheeseen menee itsellä usein siksi puolitoista vuotta, kun kustantamon kanssa työskennellään ja mennään paljolti heidän aikataulujensa mukaan. Itse olisin julkaissut esimerkiksi toisen kirjani jo aikaisemmin, mutta siinä oli monta mutkaa matkassa ihan muokkausjuttujenkin puolesta nimenomaan kustantamon puolelta. Mutta toisaalta aika tekee tekstille usein hyvää, sen olen oppinut. Se on hyvä, kun tunnistaa itselle parhaat työskentelytavat ja niitä voi myös vaihdella. Nyt kolmannen romaanin kanssa huomaan työskentelyn olevan erilaista kuin kahden ensimmäisen kohdalla ja huomaan myös sellaisia asioita, joita tulen – ja haluan tulla – tekemään toisin jatkossa.

Sara

Comments are closed.